Lippukunta

Haluatko liittyä Nummen Samoojiin?                    Ilmoittautumislomake

Nummen Samoojien huivimerkki

Meitä on tällä hetkellä aktiivisia jäseniä noin 200.

Uusia sudenpentuja otetaan yleensä mukaan tammikuussa. Tammikuun ilmoittautumistilaisuudessa sudenpennuiksi otetaan syksyllä koulunsa aloittaneita. Partiotoimintaan voi tulla mukaan minkä ikäisenä tahansa kunhan tiedustelee lippukunnan johtajalta taikka ryhmän vetäjältä mahtuuko mukaan.

Mikäli sinua kiinnostaa toiminta partiossa yleensä tai jos sinulla on muuta kysyttävää, niin yhteyshenkilösi on silloin lippukunnanjohtaja Johanna Aalto.

Partiokolomme sijaitsee Nummen Kirkonkylässä seurakuntatalon vieressä.                  Nummen Kolo         Pusulan Kolo

Pusulan partiokolo on Ahjolan yläkerrassa sijaitseva Partiovintti.

Ylintä päätäntävaltaa yhdistyksessä käyttävät kaikki 15-vuotta täyttäneet jäsenet lippukunnan varsinaisissa kokouksissa. Lippukunta pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Syyskokous hyväksyy seuraavan vuoden toimintasuunnitelman, talousarvion ja valitsee hallituksen puheenjohtajan (lippukunnan johtajan) ja johtajaneuvoston jäsenet. Kevätkokous hyväksyy edellisen vuoden tilinpäätöksen.  Johtajaneuvosto on lippukunnan ”hallitus” ja johtaa käytännön toimintaa. Johtajaneuvosto kokoontuu tarvittaessa, käytännössä noin 8 kertaa vuodessa. Vanhempainneuvostoakin tarvitaan välillä. Akela-Sampo neuvosto käsittelee sudenpentutoimintaan ja seikkailijatoimintaan liittyviä asioita. Samoajaneuvosto käsittelee samoajien toimintaan liittyviä asioita. Luotsineuvosto käsittee tarpojatoimintaan liittyviä asioita.

Nummen Samoojat käyttävät sinistä partiohuivia. Kun seikkailija tai vanhempi partiolainen on antanut partiolupauksen, niin hän saa Nummen Samoojien oman huivimerkin partiohuiviin kiinnitettäväksi.

Kommentointi on suljettu.