Varainhankinta

Partiotoimintaa vaatii myös rahaa. Rahaa tarvitaan tapahtumien järjestämiseen, koulutukseen, kiinteistöjen ylläpitämiseen, kaluston hankintaan ja ylläpitämiseen jne.

Mistä nämä rahat sitten saadaan?

Lohjan kaupunki avustaa Nummen Samoojia nuorisopalveluiden tuottajana.
Lippukunta perii myös omaa jäsenmaksua Suomen Partiolaisten jäsenmaksun yhteydessä.

Jätepaperia kerätään Nummella sijaitsevaan Kolon lähellä sijaitsevaan autotalliin. Jätepaperia toivotaan tuotavaksi ennemminkin tähän autotalliin, kuin muihin yleisiin jätepaperin keräyspisteisiin.

Partiolaisten adventtikalentereiden myyminen on merkittävä tulonlähde myös Nummen Samoojille. Kalentereita myytiin vuonna 2013 1220 kappaletta.

LIPUTUSVUOROT
Vuonna 2017 on Lohjan kaupunki sekä Purkat Oy on tehnyt sopimuksen Nummen Samoojien kanssa liputusten hoitamisesta Nummella ja Pusulassa kaikkina liputuspäivinä.  Liputtaja huolehtii lippujen nostosta omalla alueellaan oikeaan aikaan sekä lippujen laskemisesta ajallaan, kunkin liputuspäivän mukaisesti.

Liputusvuoroihin voi ilmoittautua kuka tahansa lippukunnan jäsen tai heidän vanhempansa ja samalla kerätä ”omaa matkakassaa” tuleviin tapahtumiin.

Vuorovaraukset Liputusvastaavalle sähköpostitse tai tekstiviestillä

henri.kangasniemi@hotmail.fi tai 040-7567443
Lipputankoja on:

4 kpl Pusulassa: TK/vuodeosasto, Eläinlääkäri, Pusulan koulu ja Päiväkoti

4 kpl Nummella: Niilonpirtti (vanhainkoti), Virastotie 2,  Oinolan ala-aste, ja Saukkolan päiväkoti.

Liput säilytetään ja kuivataan Pusulassa Oloviisaan tiloissa ja Nummella Kololla tai liputtaja voi kuvata liput myös kotonaan. Liputtajalla ollessa monta liputusta peräkkäin voi hän myös säilyttää lippuja kotonaan.

Liputuspäivät ja varaustilanne näkyy lippukunnan kotisivujen kalenterissa liputtajan nimellä (jos vuoro on varattu). Valitsemalla kalenterista tapahtumalistauksen näet paremmin vapaat päivät.

Kaupungin maksama korvaus jaetaan liputtajan (50%) ja lippukunnan (50%) kesken. Liputtajan saama osuus (60€/päivä) on lippukunnan varoissa korvamerkittynä liputtajan oman/lapsensa/muun nimetyn henkilön ”retkikassaan” ja sen voi käyttää suurempien partiotapahtumien osallistumismaksuun. Nyt liputtaja voi käyttää keräämänsä rahat jo saman vuoden aikana.

Pusulan alueen kartta

  1. Pusulan päiväkoti
  2. Pusulan TK/vanhainkoti
  3. Pusulan koulu
  4. Pusulan Eläinlääkäri

Nummen ja Saukkolan alueen kartat

 

  1. Niilonpirtti.
  2. Virastotie 2.
  3. Oinolan koulukeskus.(Vain ala-aste rakennustöiden ajan)
  4. Saukkolan päiväkoti.

Kommentointi on suljettu.