Historiaa 2010- luvulta

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010

Nummen Samoojat toimi vuonna 2010 aktiivisesti järjestämällä jäsenilleen tapahtumia ja toimintaa vuoden aikana runsaasti.

Nummen Samoojien kokonaisjäsenmäärä oli vuoden lopussa 184. Heistä on säännöllisessä viikkotoiminnassa mukana noin 135 jäsentä.

Ikäkausitoiminta

Vuoden 2010 aikana lippukunnassa otettiin kokonaisuudessaan käyttöön Suomen Partiolaisten uusi ohjelma.

Sudenpennut (7-10v)

Lippukunnassa toimi vuoden aikana kolme sudenpentulaumaa:
Ketut ,akeloina Pauli Korhonen ja Tuija Oksanen.
Sisiliskot, akeloina Kati Suontaka ja  Astra Kanervo keväällä, Taija Grönholm syksyllä.
Hirvet, akeloina Mikko Nikander ja Pauli Korhonen keväällä, Paula Mäenpää syksyllä.

Laumailtoja sudenpennuilla oli yhteensä 44, päiväretkiä 4 ja yöretkiä 7. joilla osallistujia oli keskimäärin 9.3.
Sudenpentujen lupauksenantoretkellä Paimentenkirkolla 24.4 antoi lupauksensa 19 uutta sudenpentua, aikuisia oli retkellä mukana noin 20.
Sudenpentujen ikäkausivastaavana toimi Pauli Korhonen.

Seikkailijat (10-12v)

Lippukunnassa toimi vuoden aikana kaksi seikkailijajoukkuetta:
Haukat, sampoina Satu Karppanen ja Niko Mikkola
Oravat, sampoina Sisko Norja-Heiskanen, Hannele Solala ja Markus Solala

Seikkailijajoukkueet kokoontuivat viikottain, haukat Nummella ja oravat Pusulassa.
Seikkailijat suorittivat kaksi ilmansuuntaa ja tekivät kaksi yöretkeä.
Vuoden aikana seikkailijalupauksen antoi 21 seikkailijaa.
Seikkailijoiden ikäkausivastaavana toimi Markus Solala.

Tarpojat (12-15v)

Lippukunnassa toimi keväällä kuusi ja syksyllä kolme tarpojavartiota.
Tyttövartioita toimi keväällä neljä ja poika vartioita kaksi:
Lumikot, vartionjohtajan Anni Norja ja luotsina Elina Pilke
Norpat, vartionjohtajana Kaisa Artismaa  ja luotsina Essi Nurmi
Peurat, vartionjohtajana Ea Hakala ja luotsina Elli Hovi
Saukot, vartionjohtajana Aino Korhonen ja luotsina Essi Nurmi
Ilvekset, vartionjohtajan Henri Kangasniemi ja luotsina Niko Mikkola
Karhut, vartionjohtajan Henri Kangasniemi ja luotsina Niko Mikkola

Syksyllä lumikot ja karhut siirtyivät samoajiin.

Syksyllä toimi seuraavat tarpojavartiot:
Norpat, vartionjohtajina Johanna Aalto ja Noora Oksanen ja luotsina Tuija Oksanen
Saukot, vartionjohtajina Kerttu Mäenpää ja Sini Nurmi ja luotsina Essi Nurmi
Ilvekset, vartionjohtajana Henri Kangasniemi ja luotsina Niko Mikkola

Tarpojavartiot kokoontuivat viikottain. Vartiot tekivät yhteensä 5 yöretkeä.
Tarpojien ikäkausivastaavana toimi Essi Nurmi.

Samoajat (15-17v)

Lippukunnassa aloitti syksyllä toimintansa kaksi samoajavartiota:
Nuijapäät, vartionjohtajana Anni Norja ja luotsina Elina Pilke
Karhut, vartionjohtajana Henri Kangasniemi ja luotsina Niko Mikkola

Samoajavartiot kokoontuivat viikottain ja suorittivat aktiviteetteja. Vartiot tekivät 3 yöretkeä, joista yksi oli vartioiden yhteinen.
Samoajalupauksen antoi 6.12.2010 13 samoajaa.
Samoajien ikäkausivastaavana toimivat Essi Nurmi ja Tuija Oksanen

Vaeltajat (18-22v)

Uuden ohjelman mukainen vaeltajatoiminta aloitteli toimintaansa vuoden 2010 syksyllä.
Vaeltajavartion yhdyshenkilönä ja ikäkausivastaavana toimi Kalle Saukkolin.

Lippukunnan päivätilaisuudet

Vuosikokous pidettiin 7.2. Kololla Nummen nuorisotalolla. Läsnä oli 15 jäsentä.
Talvirieha pidettiin 14.3 Sitarlan Niemessä ja mukana oli noin 50 ulkoilijaa.

Itsenäisyyspäivän soihtukulkue ja joulujuhla järjestettiin 6.12 Nummella. Kirkossa antoi samoajaikäkausi samoajalupauksen. Joulujuhla pidettiin Nummen seurakuntatalolla. Juhlaan osallistui noin 100 henkeä.

Jouluaattona osallistuttiin kynttilöiden kantoon sankarihaudoille sekä Nummella että Pusulassa.

Retket ja leirit

Sudenpentujen ja seikkailijoiden talvileiri Lumilinna pidettiin 20. – 22.2 Keräkankareelle. Leirin johtajana toimi Sanna Lindholm ja leiriläisiä oli 45.

Tarpojien, samoajien ja vaeltajien talvileiri Eskimo pidettiin 25. – 28.2 Rausjärven leirikeskuksessa. leirin johtajajina toimivat Oskari Korhonen ja Kalle Saukkolin ja leiriläisiä oli 16.

Sudenpentujen ja seikkailijoiden kesäleiri Inkan Aarre järjestettiin 3. – 6.7 Leppäkorvessa. Leirin johtajana toimi Markus Solala ja osallistujia leirille oli 71.

Lippukunnasta osallistui VI-Finnjamboree Kilke-suurleirille 28.7 – 5.8 Hämeenlinnassa 38 jäsentä. Savunjohtajana toimi Niko Mikkola. Pauli Korhonen toimi koko leirin kyläkeittiömestarina, Eelis Norja oli saunatiimin vetäjänä ja Ahti ”Silli” Norja oli huolto/tekniikan ”HelpDeskissä”.

Syyskauden avaus tarpojille ja samoajille pidettiin 28. – 29.8 Iloitussa seurakunnan leirikeskuksessa. Tapahtumaan osallistui 23 ihmistä.

Perinteinen syysvaellus Kamminkierros järjestettiin 25. – 26.9 Saarlammella. Kilpailunjohtajana toimi Niko Mikkola. Tilaisuuteen osallistui 20 kilpailijaa ja 17 järjestäjää. Lippukunnan mestariksi suoriutui Norppa-vartio.

Sudenpennuille ja seikkailijoille tarkoitettuun partion 100-vuotistapahtumaan Kaikuun 3.10 Hyvinkäällä osallistui 45 henkeä.

Kilpailutoiminta

Hiiden alueen sudenpentu-seikkailijakilpailu Aikakone järjestettiin 10.4 Nummella. Kilpailunjohtajana toimi Pauli Korhonen. Kilpailuun osallistui 11 joukkuetta, joista kolme oli Nummen Samoojista.

Suomen Partiolaisten SM-syyskisassa Via Custus 10. – 11.10 Lohjalla Nummen Samoojat vastasivat yörastin toiminnasta. Rastipäällikkönä toimi Eelis Norja.

Koulutustoiminta

Laumat ja vartiot suorittivat ohjelman mukaisia jälkiä, ilmansuuntia, tarppoja ja aktiviteetteja.

Ensiapu II – kurssi järjestettiin 7.2 ja 14.2 Kololla. Kouluttajana toimi Mari Kaihovaara-Huhta ja kurssilaisia oli 22.

Suunnistuskurssi järjestettiin 8. – 9.5 Keräkankareella. Kouluttajina toimivat Elina Pilke ja Sonja Semeri. Kurssilaisia oli 5.

Johtajapäivät järjestettiin 20. – 21.11 Eerikkälässä. Päiville osallistui 19 henkilöä

Oskari Korhonen ja Kalle Saukkolin suorittivat partiojohtajan peruskurssin. Kurssin välityönä heillä oli TaSaVa – talvileirin johtajuus. PJ-valtakirja luovutettiin heille 28.3.

Paula Mäenpää suoritti akelakurssin. Elli Hovi kävi luotsikurssin.

Sisu-johtajakurssilla Jyväskylässä olivat Essi Nurmi ja Maija Rautanen.

Muu toiminta

Uudenmaan Partiopiirin kevätkokous pidettiin 28.3 Nummella.

Paraatiin 25.4 Helsingissä osallistuttiin 25 hengen voimalla.

Partio Tulee Kouluun- esittelytilaisuudet 11.10 Pusulan alakoulussa ja 18.10 Nummen alakoulussa.

Huomionosoitukset ja tunnustukset

Lippukunnan jäsenistölle myönnettiin vuoden aikana ansiomerkkejä seuraavasti: Mannerhein I-lk – solki Mikko Norja 25.4, Mannerheim II-lk – solki Essi Nurmelle 25.4, Collanin Solki Satu Karppaselle 5.7 ja Markus Solalalle 6.12., Louhisuden Solki Aino Korhoselle, Kaisa Artismaalle ja Henri Kangasniemelle 6.12.

Vihdin Polunlöytäjiä ja Hiistulen Tyttöjä tervehdittiin heidän uuden partiokämpän avajaisissa.  Tervehdyksen veivät Mikko Norja ja Essi Nurmi.

Lippukuntamme pitkäaikainen lippukunnanjohtaja, nykyinen apulaislippukunnanjohtaja Ahti ”Silli” Norja nimettiin Nummi-Pusulan vuoden erähenkilöksi 28.11 Metsästäjäliiton Uudenmaanpiirin Erätulet- tapahtumassa.

Varainhankinta

Lippukunta ei perinyt omaa jäsnmaksua vuonna 2010, mutta edellyttää jäseniltään Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi.

Jätepaperia kerättiin koko vuoden Nummella sijaitsevaan kunnan autotalliin. Jätepaperia lastattiin vuoden aikana kolme kertaa.

Partiolaisten adventtikalentereita myytiin 906 kappaletta. Paras myyjä sudenpennuista oli Sofia Heinevaara, seikkailijoista Nuutti Pasanen, tarpojista Johanna Aalto, samoajista Antti Heiskanen ja vaeiltajista Mikko Karppinen.

Joululumyyjäiset järjestettiin 19.12 Nummen nuorisotalolla. Niitä edelsivät havuseppeletalkoot 18.12, joihin osallistui 6 henkilöä. Joulumyyjäisten tuotto oli noin 900 €.

Lippukunnan akelat, sampot ja vaeltajat ovat vastanneen Nummi-Pusulan kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista. Akelat ja sampot ovat liputtaneet Pusulassa ja vaeltajat Nummella.

Lippukunta osallistui Erätulet – tapahtumaan 28.11 Nummella tarjoamalla myytäväksi nuotiopannukahvia, lettuja ja makkaraa.

Päätöksenteko

Vuosikokous pidettiin 7.2 Kololla. Puheenjohtajana toimi Pauli Korhonen ja sihteerinä Kalle Saukkolin. Läsnäolijoita oli 15 jäsentä.

Kokouksessa nimettiin lippukunnanjohtajaksi Niko Mikkola ja apulaislippukunnanjohtajaksi Ahti ”Silli” Norja. Johtajaneuvoston muiksi jäseniksi valittiin Pauli Korhonen, Eelis Norja, Mikko Norja, Essi Nurmi, Tuija Oksanen, Maija rautanen, Kalle Saukkolin ja Markus Solala. Rahastonhoitajana jatkoi Pertti Puhakainen.

Johtajaneuvosto kokoontui 8 kertaa.

Vanhempainneuvoston koolle kutsujana on toiminut Ahti ”Silli” Norja.
Vanhempainneuvosto ei kokoontunut vuoden aikana.

Toimitilat

Lippukunnan ryhmät kokoontuivat lippukunnan Kololla Nummen nuorisotalolla, Pusulan seurankuntatalolla sekä partiovintillä Pusulan Ahjolassa.

Lippukunnan tarvikkeet ja kalusto ovat varastoituina kololla ja vintillä sekä vuokratiloissa.

Lippukunnan retkimajat: kammi Saarlammella, Korppien kämppä Koisjärvellä ja Rasa Rausjärvellä ovat olleet ryhmien käytössä retkillä.

Rasalle rakennettiin vuoden aikana sauna talkoovoimin. Saunatalkoiden vetäjänä oli Ahti ”Silli” Norja. Talkkookertoja oli 21 ja talkoolaisia oli yhteensä 78. Talkooapua saatiin Pusulan Lions Clubilta.

Tiedotus

Lippukunnan tapahtumista on tiedotettu jäsenistölle sisäisellä postilla, lippukunnan internetsivujen ja paikallislehti Ykkös-Sanomien välityksellä.

Vuoden 2010 lopulla aloitettiin uudestaan lippukunnan oman lehden Myrskylyhdyn toimittaminen 15 vuoden tauon jälkeen Mari Mikkolan toimesta.

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2011

Nummen Samoojat toimi vuonna 2011aktiivisesti järjestämällä jäsenilleen tapahtumia ja toimintaa vuoden aikana runsaasti.

Nummen Samoojien kokonaisjäsenmäärä oli vuoden lopussa 170. Heistä on säännöllisessä viikkotoiminnassa mukana noin 135 jäsentä.

Ikäkausitoiminta

Sudenpennut (7-10v)

Lippukunnassa toimi vuoden aikana kolme sudenpentulaumaa:
Ketut ,akeloina Pauli Korhonen ja Tuija Oksanen. Lauma muodosti syksyllä seikkailijajoukkueen.
Sisiliskot, akelana Kati Suontaka. Lauma siirtyi syksyllä seikkailijajoukkueeseen.
Hirvet, akeloina Mikko Nikander ja Paula Mäenpää.
Kotkat, akeloina Mari Mikkola, Heidi Niemi ja Kaisa Artismaa.
Sammakot, akeloina Sisko Norja-Heiskanen ja Anu sandberg.

Laumailtoja sudenpennuilla oli yhteensä 71, päiväretkiä 8 ja yöretkiä 6.
Sudenpentujen lupauksenantoretkellä Paimentenkirkolla 13.-14.5 antoi lupauksensa 30 uutta sudenpentua, aikuisia oli retkellä mukana noin 30.
Sudenpentujen ikäkausivastaavana toimi Pauli Korhonen.

Seikkailijat (10-12v)

Lippukunnassa toimi vuoden aikana kaksi seikkailijajoukkuetta:
Haukat, sampoina Satu Karppanen ja Niko Mikkola
Oravat, sampoina Hannele Solala ja Markus Solala.
Lepakot aloittivat toimintansa syksyllä, sampoina Kati Suontaka ja Johanna Aalto.

Seikkailijajoukkueet kokoontuivat viikottain, haukat ja lepakot Nummella ja oravat Pusulassa.
Seikkailijat suorittivat 3 ilmansuuntaa ja tekivät 3 yöretkeä.
Vuoden aikana seikkailijalupauksen antoi 13 seikkailijaa.
Seikkailijoiden ikäkausivastaavana toimi Markus Solala.

Tarpojat (12-15v)

Lippukunnassa toimi keväällä kaksi ja syksyllä yksi tarpojavartiota.
Norpat, vartionjohtajina Johanna Aalto ja Noora Oksanen ja luotsina Tuija Oksanen
Ilvekset, vartionjohtajana Henri Kangasniemi ja luotsina Jussi Kanervo

Syksyllä norpat siirtyivät samoajiin.
Tarpojavartiot kokoontuivat viikoittain. Vartiot tekivät yhteensä 3 yöretkeä.
Tarpojien ikäkausivastaavana toimi Tuija Oksanen.

Samoajat (15-17v)

Lippukunnassa toimi keväällä kaksi ja syksyllä kolme samoajavartiota.
Nuijapäät, vartionjohtajana Anni Norja ja luotsina Elina Pilke
Karhut, vartionjohtajana Henri Kangasniemi ja syksyllä Eero Heikkilä ja luotsina Niko Mikkola.
Pöllöt aloittivat toimintansa syksyllä vartionjohtajana Veera Oksanen ja luotsina Tuija Oksanen.

Samoajavartiot kokoontuivat viikoittain ja suorittivat aktiviteetteja. Vartiot tekivät 4 yöretkeä, joista yksi oli vartioiden yhteinen.
Samoajalupauksen antoi 6.12.2011 3 uutta samoajaa.
Samoajien ikäkausivastaavana toimi Elina Pilke.

Vaeltajat (18-22v)

Vaeltajavartion yhdyshenkilönä ja ikäkausivastaavana toimi Pekka Norja.

Aikuiset

Lippukunnassa aloitti toimintansa aikuisille tarkoitettu vartio Kuikat kavina Anna-Maija ”Annis” Trygg.

Kuikat kokoontuivat 4 kertaa vuoden aikana.

Lippukunnan päivätilaisuudet

Vuosikokous pidettiin 6.2. Kololla Nummen nuorisotalolla. Läsnä oli 13 jäsentä.

Talvirieha pidettiin 6.3 Sitarlan Niemessä ja mukana oli noin 100 ulkoilijaa.

Itsenäisyyspäivän soihtukulkue ja joulujuhla järjestettiin 6.12  Pusulassa.  Kirkossa antoi seikkailijalupauksen 13 uutta seikkailijaa ja samoajalupauksen antoi 3 uutta samoajaa. Joulujuhla pidettiin Pusulan seurakuntatalolla. Juhlaan osallistui noin 100 henkeä.

Jouluaattona osallistuttiin kynttilöiden kantoon sankarihaudoille sekä Nummella että Pusulassa.

Retket ja leirit

Sudenpentujen ja seikkailijoiden talvileiri Mörön aarre pidettiin 19. – 22.2 Jättölän kylätalolla. Leirin johtajana toimi Heidi Niemi. Leirille osallistui 12 sudenpentua ja 9 seikkailijaa. Järjestäjinä toimivat tarpojat ja samoajat.

Hiiden Hittavaiset järjestivät samoajille Samoajasaari 27. – 29.5 – tapahtuman Kirkkosaaressa.

Seikkailijakevään päätöstapahtuma Sepeli pidettiin 10.6 Pusulassa. Mukana oli 8 seikkailijaa ja 7 järjestäjää.

Lippukunnan kesäleiri Raksa 2011 järjestettiin 2. – 9.7 Rasalla. Leirin johtajana toimi Satu Karppanen ja Niko Mikkola. Osallistujia leirillä oli seuraavasti: sudenpentuja 47, seikkailijoita 11, tarpojia 12, samoajia 7 ja vaeltajia 1 sekä aikuisia n. 20.

Syyskauden avaus; Survival Saarlampi, tarpojille ja samoajille pidettiin 9.-11.9 Saarlammella. Tapahtumaan osallistui 16 ihmistä.

Perinteinen syysvaellus Kyynärä 2011 järjestettiin 23. – 25.9.2011 Liesjärvellä. Kilpailunjohtajana toimi Pauli Korhonen. Tilaisuuteen osallistui 19 kilpailijaa Lippukunnan mestariksi suoriutui Nuijapäät.

Kilpailutoiminta

Suse-aluekisat Taitava sudenpentu ja Timanttiliiga Karkkilassa 10.4. Nummen Samoojista oli mukana yksi sudenpenturyhmä ja kolme seikkailijaryhmää.

Koulutustoiminta

Laumat ja vartiot suorittivat ohjelman mukaisia jälkiä, ilmansuuntia, tarppoja ja aktiviteetteja.

Ryhmänohjaajakurssi ROK pidettiin 1.-3.4 Rasalla. Kurssi oli tarkoitettu vanhemmille tarpojille ja samoajille. Kurssin vetäjänä toimi Elina Pilke apunaan Niko Mikkola Essi Nurmi ja Tuija Oksanen. Kurssilaisia oli 12. ROK-kurssin toinen osa pidettiin 1.5 kololla.

Suunnistuskurssi järjestettiin 14. – 15.5 Keräkankareella. Kouluttajina toimivat ROK-kurssilaiset ohjaajinaan Elina Pilke ja Sonja Semeri. Kurssilaisia oli 13 ja 10 ROK-kurssilaista.

Johtajapäivät järjestettiin 26. – 27.11 Ahjolassa Pusulassa. Päiville osallistui 19 henkilöä.

Muu toiminta

Pariokämppä Rasan saunarakennus viimeisteltiin kevään aikana talkootyönä. Partiolaisten lisäksi talkoissa oli mukana Pusulan Lions Club:in edustajia.

Kesäleirillä rakennettiin Rasalle uusi WC ja puukatos.

Huomionosoitukset ja tunnustukset

Lippukunnan jäsenistölle myönnettiin vuoden aikana ansiomerkkejä seuraavasti: Mannerheim II-lk – solki Maija Rautaselle, Collanin Solki Hannele Solalalle 6.12., Louhisuden Solki Johanna Aallolle, Eero Heikkilälle ja Noora Oksaselle. 6.12.

Hiiden Hittavaisten 20-vuotisjuhlat pidettiin 9.10. Lippukuntaa edustivat Niko Mikkola ja Henri Kangasniemi.

Varainhankinta

Lippukunta ei perinyt omaa jäsenmaksua vuonna 2011, mutta edellyttää jäseniltään Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi.

Jätepaperia kerättiin koko vuoden Nummella sijaitsevaan kunnan autotalliin. Jätepaperia lastattiin vuoden aikana kolme kertaa.

Partiolaisten adventtikalentereita myytiin 900 kappaletta.

Joululumyyjäiset järjestettiin 11.12 Nummen nuorisotalolla. Niitä edelsivät havuseppeletalkoot 10.12, joihin osallistui 6 henkilöä. Joulumyyjäisten tuotto oli 670,15 €.

Lippukunnan akelat, sampot , samoajat ja vaeltajat ovat vastanneen Nummi-Pusulan kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista. Akelat ja sampot ovat liputtaneet Pusulassa, samoajat ja vaeltajat Nummella.

Cembritin tehtaalla Lohjalla käytiin keväällä pakkaamassa näytelaattoja pakkauslaatikkoihin 3 kertaa. Mukana oli sudenpennuista aikuisiin kaikilla kerroilla noin 10 henkilöä.

Päätöksenteko

Vuosikokous pidettiin 6.2 Kololla. Puheenjohtajana toimi Niko Mikkola ja sihteerinä Tuija Oksanen. Läsnäolijoita oli 13 jäsentä.

Kokouksessa nimettiin lippukunnanjohtajaksi Niko Mikkola ja apulaislippukunnanjohtajaksi Ahti ”Silli” Norja. Johtajaneuvoston muiksi jäseniksi valittiin Ea Hakala, Henri Kangasniemi, Pauli Korhonen, Mikko Norja, Pekka Norja, Essi Nurmi, Tuija Oksanen, Elina Pilke, ja Markus  Solala. Rahastonhoitajana jatkoi Pertti Puhakainen.

Johtajaneuvosto kokoontui 8 kertaa.

Vanhempainneuvoston koolle kutsujana on toiminut Ahti ”Silli” Norja.
Vanhempainneuvosto ei kokoontunut vuoden aikana.

Toimitilat

Lippukunnan ryhmät kokoontuivat lippukunnan Kololla Nummen nuorisotalolla, Pusulan seurankuntatalolla sekä partiovintillä Pusulan Ahjolassa.

Lippukunnan tarvikkeet ja kalusto ovat varastoituina kololla ja vintillä sekä vuokratiloissa.

Lippukunnan retkimajat: kammi Saarlammella, Korppien kämppä Koisjärvellä ja Rasa Rausjärvellä ovat olleet ryhmien käytössä retkillä.

Tiedotus

Lippukunnan tapahtumista on tiedotettu jäsenistölle sisäisellä postilla, lippukunnan internetsivujen ja paikallislehti Ykkös-Sanomien välityksellä.

Lippukunnan oma lehti Myrskylyhty jatkoi ilmestymistään.

Vastaa