Tapahtumia vuodelta 2000 Rauni Kanervan kirjoittamana
Ikäkausitoiminnot
Lippukunnassa toimi vuoden lopussa 5 tyttövartiota: Ahmat (vj Kristiina Pietilä), Lumikot (vj Miia Toivokoski), Peurat (vj Paula Ojansuu), Saukot (vj Heidi Niemi) ja Sopulit (vj Linda Juvonen) sekä 6 poikavartiota: Haukat (vj Mika Levänen), Ilvekset (vj Jyri Kauppinen), Karhut (vj Jussi Kanervo), Ketut (vj Ville Jussila), Kotkat (vj Jaakko Virta) ja Sudet (vj Aarne Hovi).
Vartiot pitivät vuoden aikana yhteensä 328 kokousta, joissa oli keskimäärin 6 osallistujaa/kokous. Päiväretkiä tehtiin 2 ja yöretkiä tehtiin 27, mukana retkillä oli keskimäärin 6 osallistujaa.
Sudenpentulaumoja oli vuoden lopussa viisi: Marsupilamit (Rauni Kanerva), Orava (Päivi Iso-Markku, Päivi Loskin-Karenius), Maamyyrät (Niina ja Jouni Parviainen), Koppakuoriaiset (Hanna Salonen, Aila Jussila, Marja Jussila) ja Ressut (Henry Ekblad, Ari Holmström). Kokouksi aoli yhteensä 88 ja niissä keskimäärin 10 osallistujaa. Sudenpentujen lupauksenantoretkellä 16.4. Paimentenkirkolla antoi lupauksensa 26 uutta sudenpentua. Päiväretkiä laumoilla oli 11 ja yöretkiä oli 11, mukana retkillä keskimäärin 11 henkeä.
Lippukunnan vaeltajaryhmä Samowaarit kokoontui 2 kertaa.
Lippukunnan kokonaisjäsenmäärä oli kertomusvuonna 220.
Lpk:n päivätilaisuudet
Kolon suursiivoustalkoot oli 29.1. Uusia sudenpentuja otettiin 15.4. jolloin ilmoittautui 26 uutta sudenpentua. Sudenpentujen pilkkikisaan 5.3. osallistui 24 sudaria ja 26 vanhempaa ja johtajaa. Suomen Partiolaisten suurjuhlaan Helsingissä 10.-11.6. osallistui yhteensä 120 samoojaa. Alphorn 2000 –matkan kuvienkatseluilta oli 10.9. Itsenäisyyspäivänä 6.12. lippukunta järjesti soihtukulkueen Nummen kirkolle, johon osallistui n. 145 henkeä. Tämän jälkeen oli lupauksenantotilaisuus Nummen kirkossa, jossa 17 partiolaista antoi partiolupauksen. Kirkossa oli noin 200 henkeä. Lupauksenantoon ja sen jälkeen seurakuntatalolla järjestettyyn joulujuhlaan osallistui 140 henkeä. Jouluaattona oli perinteinen kynttilänkanto Nummen kirkossa, joilloin partiolaiset kantoivat kynttilöitä sankarihaudoille.
Retket, leirit ja vaellukset
Lippukuntien talvileirit sudenpennuille ja vartiolaisille järjestettiin Keräkankareella. Sudenpentujen leirille 19.-21.2. osallistui 41 sudenpentua ja 10 johtajaa ja avustajaa. Leirin johtajana oli Terhi Ajosenpää. Vartiolaisten leirille 21.-23.2. osallistui 34 vartiolaista ja 8 johtajaa ja avustajaa. Leirin johtajana toimi Olli Kuosmanen.
Lippukunnan omat kesäleirit niin sudenpennuille kuin vartiolaisillekin järjestettiin Kirkkosaaressa. Sudenpentujen leirille 1.-4.7. osallistui 60 sudenpentua ja 23 johtajaa ja avustajaa. Leirin johtajana Rauni Kanerva. Vartiolaisten leirille 1.-4.7. osallistui 26 vartiolaista ja 4 johtajaa. Leirin johtajina toimivat Eeva Määttänen ja Aleksi Vaahteranoksa.
Lippukunnan päätapahtuma oli Alphorn 2000 –bussimatka Itävaltaan 16.-27.7. Matkalle osallistui 43 samoojaa. Kohteita oli mm. Hellbrunin vesilinna, Kotkanpesä, päivän patikkavaellus vuoren huipulle, kabiininousu, jäätikkökäynti ja Dachaun keskitysleirin muistoalue. Asuinpaikkoina olivat mm. Zellhofin partiokeskus Salzburgin lähistöllä ja Iglsin partiokeskus Innsbruckissa. Parhaiten mieleen jäi varmasti kiipeäminen Patcherkofel-vuoren huipulle (2247 m).
Kilpailutoiminta
Syysvaellus eli vartioiden välinen partiotaitokilpailu ”Ketunkierros” pidettiin 29.9.-1.10. Suomusjärvellä Kettulan maastoissa. Lippukunnan omien vartioiden väliseen A-sarjaan osallistui 9 vartiota ja sen voitti Kettu-vartio. Vaeltajille ja muille ryhmille tarkoitettuun B-sarjaan osallistui 6 vartiota, voittajana Salonkylän samoojat. Myös perinteinen iltanuotio vanhemmille veti taas runsaasti yleisöä. Kaikkiaan järjestelijöitä ja kilpailijoita oli noin 100 henkeä. Kilpailun johtajina toimivat Jaakko Niemelä ja Matti Vesikkala.
Samoojat ovat osallistuneet aktiivisesti Uudenmaan Partiopiirin järjestämiin partiotaitokisoihin. Uudenmaan piirin talvimestaruuskilpailuihin ”Cold Fingers” 5.-6.2. Keravalla osallistui ”Tattis ysiysi”, voittaen punaisen sarjan. ”Sopulit” sijoittuivat vihreässä sarjassa kolmanneksi. Ruskeassa sarjassa kilpaili vartio ”Ota särkeä sarvista” sijoittuen toiseksi.
Vesillelaskun koekisa ”Telakka” ja sudenpentujen kevätkisat ”Kalevan kankahilla” järjestettiin Pusulassa 13.5. Kisakeskuksena oli Pusulan koulu. Supekisassa oli 13 pentuetta, joista 3 omaa pentuetta. Vartiokisassa oli 18 vartiota, joista omia Peura ja Sopuli. Koulutettavia rastimiehiä oli yli 100. Supekisan rastimiehiä oli 30, joten koko päivänä mukana oli kilpailijoita ja järjestelijöitä noin 350 henkeä.
Suurjuhlien (10.6.) aikana järjestettiin ”Vesillelasku” SM-partiotaitokisa. Samoojilla oli kaksi rastia hoidettavana. Yhteyshenkilönä ja rastin päällikkönä toimi Matti Vesikkala ja toisen rastin päällikkönä oli Kalle Jussila. Rastimiehiä oli noin 30 henkeä. Rasteilla oli ensiapu- ja ongintatehtäviä. Koko kilpailun toisena johtajana oli Niko Mikkola Nummen Samoojista.
Supekisa ”Sudarisinfonia” oli 12.2. Järvenpäässä. Oravatytöt sijoittautuivat 9. ja rakettiviestissä Siili 4.
Uudenmaan piirin syysmestaruuskilpailuihin ”Ajassa ’00” 2.-3.9. Kirkkonummella, ”Tattis ysiysi” voitti punaisen sarjan ja ”Samowaarit” sijoittauivat kolmanneksi.
”Tattis ysiysi” osallistui myös 7.-8.10. Suomen Partiolaisten syysmestaruuskilpailuihin Mäntyharjulla punaiseen sarjaan ja sijoitus oli 17.
Varainhankinta
Lippukunta ei ole kerännyt omaa jäsenmaksua, mutta edellyttää Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi. Paperia kerättiin koko vuoden Nummen kirkonmäellä sijaitsevaan autotalliin. Viidet lastaustalkoot tuottivat yhteensä 60 tonnia paperia. Syyskuussa pidetyissä neljässä aurausviittatalkoissa oli yhteensä 73 veistäjää ja niissä tehtiin 7000 aurausviittaa. Lisäksi havuja oli jaossa Nummen kirkolla vapaaehtoisia lahjoituksia vastaan. Partiolaisten adventtikalentereja myytiin 481 kpl ja joulukortteja noin 1000 kpl vartioiden ja sudenpentulaumojen voimin. Joulumyyjäiset järjestettiin nuorisotalolla 17.12. ja paikalla oli n. 150 henkeä. Joulupukkipalvelua aloiteltiin 4 joulupukin voimin. Tilauksia ja järjestelyjä hoito Matti Vesikkala ja joulupukkeina Olli Kuosmanen, Jouni Parviainen, Juha Vihervä sekä Jaakko Niemelä.
Koulutustoiminta
Sudenpentulaumat suorittivat ohjelman mukaisia Pikku Hukka-, Hukka- ja Susi-vaihetta. Lj-neuvosto kokoontui 6 kertaa. Akelana toimi Terhi Ajosenpää.
Vartiot suorittivat Suomen Partiolaisten ohjelman mukaisia III.- II- ja I-luokkaa ja niihin kuuluvia taitomerkkejä yhteensä 78 kpl. Riihityksessä 15.-16.4. Lintukiimanvuoren maastoissa suoritti II-luokan 21 ja III-luokan 14 vartioikäistä. Riihitys oli Eeva-Mari Sävelkosken vastuulla. Samaan aikaan Sitarlan maastoissa riihitti 8 henkeä I-luokkaa.
Vartiojohtajaneuvosto kokoontui Sampojensa johdolla 6 kertaa ja kokouksissa oli läsnä keskimäärin 12 osallistujaa. Sampoina toimivat Matti Vesikkala ja Olli Kuosmanen.
Lippukunnan omalle vj-peruskurssille, 4.-5.3. kololla ja 11.-12.3. retkiosalle, osallistui 16 vartionjohtajaa.
Piirin VJ-vihjepäiville 17.9. osallistui 5 vartionjohtajaa.
Ensiapu I kurssi järjestettiin laumanjohtajille 23.1.-6.2. välisenä aikana. Osallistujia oli 10.
PJ-peruskurssille osallistuivat Eeva Määttänen, Jani Sävelkoski, Aleksi Vaahteranoksa, Olli Kuosmanen, Rauni Kanerva ja Jouni Parviainen.
LJ-peruskurssille osallistuivat Marja Jussila ja Hanna Salonen ja Aila Jussila.
Lippukunnan omat johtajapäivät pidettiin 2.-3.9. purjehtien PäPa:n Valborg-kuunarilla, ja niille osallistui 20 johtajaa ja vartionjohtajaa.
Päätöksenteko
Vuosikokous pidettiin 6.2. kololla ja paikalla oli 13 henkeä, joista 8 varsinaista jäsentä. Johtajaneuvusto kokoontui 6 kertaa (5.3., 10.4., 1.6., 20.9., 19.11. ja 16.12.), vanhempainneuvosto kokoontui 3 kertaa. Lippukunnanjohtajana on toiminut Hanna Vihervä 5.3.00 asti. Johtajaneuvosto valitsi 5.3. lpkj:ksi Rauni Kanervan. Apulaislippukunnanjohtajana on toiminut Ahti Norja, sihteerinä Petri Hömppi ja taloudenhoitajana Henri Loskin. Vanhempainneuvoston kokoonkutsujana on toiminut Juhani Krappe. Palkattuja työntekijöitä lippukunnalla ei ole.
Tiedotus, toimitilat
Lippukunnan tiedotus on hoidettu partiolaisten itse pitämällä partiopalstalla Ykkös-Sanomissa, jossa on ollut noin joka kolmas viikko jokin partiolaisten juttu ja info-osa. Lisäksi on jaettu lippukuntatiedotteita tärkeistä tapahtumista ja leireistä.
Kokoontumisia on ollut omalla kololla Nummen nuorisotalolla ja Pusulan partiovintillä. Sekä Korppien kämppä, Haukkalinna, Sevolammen uusi kämppä ja Kammi Saarlammilla ovat olleet käytössä vartioiden retkillä. Lisäksi on retkeilty maastossa.
Muu toiminta
Louhisuden solki myönnettiin Tuisku Hallamaalle ja Päivi Iso-Markulle Collanin solki. Hanna Vihervä ja Niko Mikkola saivat piirin hopeisen ansiomitalin.
Lippukunnan vaeltajat ovat vastanneet kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista. Liputuksia on ollut 12 kertaa sekä Nummella että Pusulassa. Vartioihin siirtyi vuoden aikana 19 sudenpentua.
Lpk:n jäsenet Merja Tammisto, Jussi Heinonen, Hanna-Kaisa Sävelkoski ja Pauli Saloranta ovat toimineet pääasiassa piirin ja järjestön tehtävissä.
Piirin 25-vuotisjuhlassa 21.10. oli edustamassa 9 samoojaa ja syyskokouksessa 22.10. oli mukana 7 henkeä. Jussi Heinonen valittiin piirineuvokseksi.
Piirin toisessa syyskokouksessa piirin joulukahvien yhteydessä 11.12. oli mukana 4 samoojaa. Pauli Saloranta valittiin piirinjohtajaksi.
Tapahtumia vuodelta 2001 Ahti Norjan kirjoittamana
Ikäkausitoiminnot
Lippukunnassa toimi vuoden lopussa 6 tyttövartiota: Ahmat (vj Kristiina Pietilä), Lumikot (vj Miia Toivokoski), Peurat (vj Paula Ojansuu), Saukot (vj Heidi Niemi) ja Sopulit (vj Linda Juvonen) sekä uutena vartiona Norppa (vj Elli Hovi sekä 6 poikavartiota: Haukat (vj Mika Levänen), Ilvekset (vj Ville Kortelainen), Karhut (vj Jussi Kanervo), Ketut (vj Tuomas Ventomaa), Kotkat (vj Jaakko Virta) ja Sudet (vj Aarne Hovi).
Vartiot pitivät vuoden aikana yhteensä 265 kokousta, joissa oli keskimäärin 5,4 osallistujaa/kokous. Päiväretkiä tehtiin 1 ja yöretkiä tehtiin 22, mukana retkillä oli keskimäärin 6 osallistujaa.
Sudenpentulaumoja oli vuoden aikana toiminut kuusi, Maamyyrät (Niina ja Jouni Parviainen), Koppakuoriaiset (Hanna Salonen, Aila Jussila, Marja Jussila), Ressut (Henry Ekblad, Ari Holmström, Tiina Leskinen) ja uusi lauma Orava (Anu ja Raine Sorri ja Markus Sundqvist). Kaksi laumaa on lopettanut ja sudenpennut niistä ovat siirtyneet vartioihin eli Marsupilamit (Rauni ja Rainer Kanerva) lopetti marraskuussa ja Siilit (Päivi Iso-Markku, Päivi Loskin-Kairenius) kesällä. Kokouksia sudenpennuilla oli yhteensä 84 ja niissä keskimäärin 10,3 osallistujaa. Sudenpentujen lupauksenantoretkellä Paimentenkirkolla 7.4. antoi lupauksensa 21 uutta sudenpentua. Päiväretkiä laumoilla oli 13 ja yöretkiä oli 19, mukana retkillä keskimäärin 11 henkeä.
Lippukunnan vaeltajaryhmät ovat kokoontuneet lähinnä pt-kilpailujen ja omien retkien merkeissä.
Lippukunnan kokonaisjäsenmäärä oli kertomusvuonna 221.
Lpk:n päivätilaisuudet
Kolon suursiivoustalkoot oli 29.1. Uusia sudenpentuja otettiin 26.2., jolloin ilmoittautui 16 uutta sudenpentua. Lappi-aiheiseen puuhapäivään 18.2. Jättölän koululla osallistui 28 sudaria ja 13 vanhempaa ja johtajaa. Kolon siivoustalkoot pidettiin 24.3. Pusulassa kunnan 20-vuotispäivien yhteydessä 16.6. oli avoin perhepartiokisa, josta Samoojat vastasivat. Rastimiehiä oli 20 ja kisassa mukana 9 vartiota. Sudenpentujen luontoretki Torronsuon kansallispuistoon ja luontokeskukseen järjestettiin 20.10. ja siihen osallistui 27 sudaria ja 6 aikuista. Itsenäisyyspäivänä 6.12. lippukunta järjesti soihtukulkueen Pusulan kirkolle, johon osallistui n. 150 henkeä. Tämän jälkeen oli lupauksenantotilaisuus Pusulan kirkossa, jossa 20 partiolaista (7 poikaa ja 13 tyttöä) antoi partiolupauksen. Kirkossa oli noin 150 henkeä. Lupauksenantoon ja sen jälkeen Pusulan seurakuntatalolla järjestettyyn joulujuhlaan osallistui 130 henkeä. Jouluaattona oli perinteinen kynttilänkanto Nummen kirkossa, joilloin partiolaiset kantoivat kynttilöitä sankarihaudoille.
Retket, leirit ja vaellukset
Lippukuntien talvileiri vartiolaisille järjestettiin Jättölän koululla. Leirille 17.-20.2. osallistui 214 vartiolaista ja 6 johtajaa ja avustajaa. Leirin johtajana toimi Rauni Kanerva.
Lippukunnan oma kesäleiri sudenpennuille järjestettiin Karjalohjan Pappilanniemessä. Leirille 28.6.-1.7. osallistui 42 sudenpentua ja 16 johtajaa ja avustajaa. Leirin johtajana toimi Juhani Krappe. Huollosta vastasi Henry Ekblad. Vartiolaisten polkupyöräleirille Ahvenanmaalle 2.-9.8. osallistui 30 vartiolaista ja 6 johtajaa. Leirin johtajana toimi Ahti Norja.
Vaeltajien nahkaliljavaelluksella 28.-29.4. Perniön Teijossa oli mukana 7 henkeä.
Vaeltajien lapinvaellukselle 1.-9.8. Muotkatuntureille osallistui 8 vaeltajaa. Reissun johtajana oli Petri Hömppi.
Lippukunnassa retki- ja leirivuorikausia kertyi yhteensä noin 1300.
Kilpailutoiminta
Syysvaellus eli vartioiden välinen partiotaitokilpailu pidettiin 28.-30.9. Hyrsyläntaustan maastoissa. Lippukunnan omien vartioiden väliseen A-sarjaan osallistui 9 vartiota ja sen voitti Susi-vartio. Vaeltajille ja muille ryhmille tarkoitettuun B-sarjaan osallistui 3 vartiota, voittajana KKO. Myös perinteinen iltanuotio vanhemmille veti taas runsaasti yleisöä. Kaikkiaan järjestelijöitä ja kilpailijoita oli noin 70 henkeä. Kilpailun johtajinaja suunnittelijoina toimivat Ahti Norja, Jouni Parviainen ja Petri Hömppi.
Samoojat ovat osallistuneet aktiivisesti Uudenmaan Partiopiirin järjestämiin partiotaitokisoihin. Kolme vartiota osallistui Uudenmaan piirin talvimestaruuskilpailuihin ”Valosta” 3.-4.2. Tuusulassa. ”4 WD Possu” voitti punaisen sarjan ja ”Mörököllit” sijoittui kolmanneksi. ”SD” sijoittui sinisessä sarjassa toiseksi.
4 WD Possu, Mörököllit ja SD osallistuivat myös 3.-4.3. Suomen Partiolaisten talvimestaruuskilpailuihin Naantalissa. Mörököllit kilpailivat kisan ulkopuolella. Muut kaksi vartiota keskeyttivät.
Piirin kevätkisaan 28.4. Järvenpäässä osallistui sopuli/ahma, sijoitus 3.
”Samowaarit” osallistui Sipoossa 1.-2.9. piirin syyskisaan. Sijoitus punaisessa sarjassa oli kolmas.
Sudenpentujen syyskisat ”Revontulet” järjestettiin Järvenpäässä 6.10. Supekisassa oli mukana 4 pentuetta.
Varainhankinta
Lippukunta ei ole kerännyt omaa jäsenmaksua, mutta edellyttää Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi. Paperia kerättiin koko vuoden Nummen kirkonmäellä sijaitsevaan autotalliin. Viidet lastaustalkoot tuottivat yhteensä 62 tonnia paperia. Syyskuussa pidetyissä kolmessa aurausviittatalkoissa tehtiin 5620 aurausviittaa. Lisäksi havuja oli jaossa Nummen kirkolla vapaaehtoisia lahjoituksia vastaan. Partiolaisten adventtikalentereja myytiin 566 kpl vartioiden ja sudenpentulaumojen voimin ja myös joulukortteja myytiin.. Joulumyyjäiset järjestettiin nuorisotalolla 16.12. ja paikalla oli n. 150 henkeä. Joulupukkipalvelu toimi viiden joulupukin voimin. Tilauksia ja järjestelyjä hoiti Matti Vesikkala ja Jouni Parviainen ja joulupukkeina Olli Kuosmanen, Markus Sundqvist, Juha Vihervä, Jaakko Niemelä ja Aleksi Vaahteranoksa.
Koulutustoiminta
Sudenpentulaumat suorittivat ohjelman mukaisia Pikku Hukka-, Hukka- ja Susi-vaihetta sekä taitomerkkejä. Lj-neuvosto kokoontui 8 kertaa. Akelana toimi Terhi Ajosenpää ja 11.11. lähtien Markus Sundqvist.
Vartiot suorittivat Suomen Partiolaisten ohjelman mukaisia III-, II- ja I-luokkaa ja niihin kuuluvia taitomerkkejä yhteensä 23 kpl. Riihityksessä 5.-6.5. Lintukiimanvuoren maastoissa suoritti II-luokan 10 ja III-luokan 5 vartioikäistä. Riihitys oli sampojen vastuulla. Sitarlan maastoissa 20.-21.10. riihitti 8 henkeä I-luokkaa.
Vartiojohtajaneuvosto kokoontui Sampojensa johdolla 7 kertaa ja kokouksissa oli läsnä keskimäärin 13 osallistujaa. Sampoina toimivat Matti Vesikkala ja Olli Kuosmanen ja 11.11. lähtien Jouni Parviainen.
Suunnistuskurssi Samoojille järjestettiin 21.-22.4. Keräkankareella. Suunnistuskouluttajana oli Susan Engbom, Pusulan Urheilijoista. Osallistujia oli 18. PJ-peruskurssille osallistui Henry Ekblad. LJ-peruskurssille osallistuivat Anu ja Raine Sorri, Markus Sundqvist, Pauli Korhonen ja Sanna Lindholm. Oma VJ-peruskurssin teoriaosa järjestettiin 24.-25.11. Keräkankareella. Kurssiosasta vastasivat Rauni Kanerva ja Anna-Maija Tammisto. Mukana oli 15 kurssilaista. Lippukunnan oma johtajapäivä pidettiin 1.12. Kiikalan Lammenjärvellä, ja niille osallistui 27 partio-, lauman- ja vartionjohtajaa.
Päätöksenteko
Vuosikokous pidettiin 11.2. kololla ja paikalla oli 13 henkeä, joista 10 varsinaista jäsentä. Johtajaneuvusto kokoontui 7 kertaa (28.1., 28.2., 10.4., 22.5., 12.9., 11.11. ja 1.12. johtajapäivien yhteydessä). Lippukunnanjohtajana on toiminut Ahti Norja, lippukunnanjohtajan alaisena Rauni Kanerva, sihteerinä Petri Hömppi ja taloudenhoitajana Henri Loskin. Vanhempainneuvoston kokoonkutsujana on toiminut Pertti Puhakainen. Vanhempainneuvoston kokouksia on ollut 3. Palkattuja työntekijöitä lippukunnalla ei ole.
Tiedotus, toimitilat
Lippukunnan tiedotus on hoidettu partiolaisten itse pitämällä partiopalstalla Ykkös-Sanomissa, jossa on ollut noin joka kolmas viikko jokin partiolaisten juttu ja info-osa. Lisäksi on jaettu lippukuntatiedotteita tärkeistä tapahtumista ja leireistä.
Kokoontumisia on ollut omalla kololla Nummen nuorisotalolla, Pusulan srk-talolla ja Pusulan partiovintillä. Korppien kämppä, Haukkalinna, Sevolammen uusi kämppä ja Kammi Saarlammilla ovat olleet käytössä vartioiden retkillä. Lisäksi on retkeilty maastossa.
Muu toiminta
II-lk:n Mannerheim-solki myönnettiin Heli Järvelälle ja Aleksi Vaahteranoksalle. Collanin solki myönnettiin Jouni Parviaiselle ja Louhisuden solki Ville Jussilalle.
Lippukunnan vaeltajat ovat vastanneet kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista. Liputuksia on ollut 7 kertaa sekä Nummella että Pusulassa.
UNISEFin Janopäiväkeräyksestä 28.4. vastasivat sudenpennut. Mukana oli yli 30 kerääjää.
Uudenmaan partiopiirin tehtävissä ovat toimineet seuraavat lpk:n jäsenet: Pauli Saloranta (piirinjohtaja), Jussi Heinonen (piirineuvos), Hanna-Kaisa Sävelkoski (pj-ryhmä) ja Niko Mikkola (kilpailuryhmä).
Piirin kevätkokouksessa 17.3. oli edustamassa 4 samoojaa ja syyskokouksessa 21.10. edustajia oli 3.
Tapahtumia vuodelta 2002 Ahti Norjan kirjoittamana
Ikäkausitoiminnot
Lippukunnassa toimi vuoden lopussa 6 tyttövartiota: Ahmat (vj Susanna Ekblad), Lumikot (vj Miia Toivokoski), Peurat (vj Aino Vaittinen), Saukot (vj Hanna Lumperoinen), Sopulit (vj Katriina Pietilä) ja Norppa (vj Elli Hovi sekä 4 poikavartiota: Karhut (vj Nico Ilkanheimo), Ketut (vj Tuomas Ventomaa), Kotkat (vj Mikko Norja) ja Sudet (vj Kristian Staack).
Vartiot pitivät vuoden aikana yhteensä 244 kokousta, joissa oli keskimäärin 6,2 osallistujaa/kokous. Päiväretkiä tehtiin 4 ja yöretkiä tehtiin 19, mukana retkillä oli keskimäärin 6 osallistujaa.
Sudenpentulaumoja oli vuoden aikana toiminut viisi, Ressut (Henry Ekblad, Ari Holmström, Tiina Leskinen),Oravat ( Markus Sundqvist), Siilit (Sanna Lindholm ja Pauli Korhonen), Juustohiiret ( Rauni ja Rainer Kanerva) ja Majavat ( Anu ja Raine Sorri). Kaksi laumaa on lopettanut ja sudenpennut niistä ovat siirtyneet vartioihin eli Koppakuoriaiset ja Maamyyrät. Kokouksia sudenpennuilla oli yhteensä 110 ja niissä keskimäärin 11,2 osallistujaa. Sudenpentujen lupauksenantoretkellä Paimentenkirkolla 6.4. antoi lupauksensa 60 uutta sudenpentua. Päiväretkiä laumoilla oli 10 ja yöretkiä oli 16, mukana retkillä keskimäärin 11 henkeä.
Lippukunnan vaeltajaryhmät eivät ole kokoontuneet kertomusvuonna. Vaeltajilla oli suunnittelukokous 12.1, mukana oli 10 vaeltajaa.
Lippukunnan kokonaisjäsenmäärä oli kertomusvuonna 233.
Lpk:n päivätilaisuudet
Uusia sudenpentuja otettiin 17.1, jolloin ilmoittautui 61 uutta sudenpentua. Sudenpentujen muistelemispäivään Didgeridoohon Kellokoskella osallistui 22 sudenpentua ja laumanjohtajaa. Kirkkosaaressa pidettiin talkoot myrskytuhojen jäljiltä 9.3, jossa mukana oli 10 henkeä. Kolon vinttiin rakennettiin 30.3 varastohyllyt. Koisjärven kämpällä on pidetty 14 talkoot, joissa on tehty täydellinen sisäremontti. Remontti oli valmis 15.10 ja mukana talkoissa oli keskimäärin 5 henkeä/kerta. Itsenäisyyspäivänä 6.12. lippukunta järjesti soihtukulkueen Nummen kirkolle, johon osallistui n. 150 henkeä. Tämän jälkeen oli lupauksenantotilaisuus Nummen kirkossa, jossa 19 partiolaista (4 poikaa ja 15 tyttöä) antoi partiolupauksen. Kirkossa oli noin 150 henkeä. Lupauksenantoon ja sen jälkeen Nummen seurakuntatalolla järjestettyyn joulujuhlaan osallistui 130 henkeä. Jouluaattona oli perinteinen kynttilänkanto Nummen kirkossa, joilloin partiolaiset kantoivat kynttilöitä sankarihaudoille.
Retket, leirit ja vaellukset
Lippukuntien talvileiri sudenpennuille järjestettiin Rausjärvellä 16.-18.2. Leirille osallistui 25 vartiolaista ja 6 johtajaa ja 2 avustajaa. Leirin johtajana toimi Markus Sundqvist.Talvileiri vartiolaisille järjestettiin myös Rausjärvellä. Leirille 18.2 – 21.2 osallistui 25 vartiolaista ja 5 johtajaa ja avustajaa. Leirin johtajana toimi Jouni Parviainen.
Lippukunnan oma kesäleiri järjestettiin Karjalohjan Pappilanniemessä. Leirille 28.6.-1.7. osallistui 84 sudenpentua, 32 vartiolaista ja 51 johtajaa ja avustajaa. Leirin johtajana toimi Ahti Norja ja Rauni Kanerva. Vartioleirin johtajina toimivat Jouni Parviainen ja Aleksi Vaahteranoksa. Sudenpentuleirin johtajina toimivat Rauni Kanerva ja Markus Sundqvist.Palveluleirin johdossa olivat Risto Kanervo ja Ahti Norja. Leiripäiviä kertyi leirin aikana 931. Johtajien nahkaliljavaelluksella 8.6 Saukkolassa oli mukana 10 henkeä. Lippukunnassa retki- ja leirivuorikausia kertyi yhteensä noin 1800.
Kilpailutoiminta
Syysvaellus eli vartioiden välinen partiotaitokilpailu Jolla Jumper pidettiin 27.-29.9. Venevaelluksena Pitkäjärvellä. Lippukunnan omien vartioiden väliseen A-sarjaan osallistui 8 vartiota ja sen voitti Norppa-vartio. Vaeltajille ja muille ryhmille tarkoitettuun B-sarjaan osallistui 3 vartiota, voittajana Tasku. Myös perinteinen iltanuotio vanhemmille veti taas runsaasti yleisöä vaikka yörasti olikin Kirkkosaaressa. Kaikkiaan järjestelijöitä ja kilpailijoita oli noin 65 henkeä. Kilpailun johtajinaja suunnittelijoina toimivat Matti Vesikkala ja Aleksi Vaahteranoksa.
Samoojat ovat osallistuneet aktiivisesti Uudenmaan Partiopiirin järjestämiin partiotaitokisoihin. Ahma- vartio osallistui Uudenmaan piirin talvimestaruuskilpailuihin K2 Vihdissä. Vartio voitti sinisen sarjan.
Ahma-vartio osallistui myös Suomen partiolaisten talvimestaruuskilpailuihin Kontiolahdella. Vartio kilpaili kilpailun ulkopuolella.
Piirin kevätkisaan 20.4. Virkkalassa osallistui oranssiin sarjaan Sopuli,Ahma ja Norppa-vartiot. Sopulit voittivat, Ahma oli 4. ja Norppa 7. Vihreässä sarjassa Karhu oli 5. Kotkat 7. ja Susi yli-ikäisenä kilpailun ulkopuolella.
Piirin sudenpentukisoissa Hyvinkäällä 5.10 lumen seassa tuli kaksoisvoitto, kun Ressut I voitti ja Ressut II tuli toiseksi.
Varainhankinta
Lippukunta ei ole kerännyt omaa jäsenmaksua, mutta edellyttää Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi. Paperia kerättiin koko vuoden Nummen kirkonmäellä sijaitsevaan autotalliin. Viidet lastaustalkoot tuottivat yhteensä 57 tonnia paperia. Syyskuussa pidetyissä kolmessa aurausviittatalkoissa tehtiin 9350 aurausviittaa. Lisäksi havuja oli jaossa Nummen kirkolla vapaaehtoisia lahjoituksia vastaan. Partiolaisten adventtikalentereja myytiin 938 kpl vartioiden ja sudenpentulaumojen voimin ja myös joulukortteja myytiin.. Joulumyyjäiset järjestettiin nuorisotalolla 15.12. ja paikalla oli n. 130 henkeä. Joulupukkipalvelua ei tänä vuonna ollut.
Koulutustoiminta
Sudenpentulaumat suorittivat ohjelman mukaisia Pikku Hukka-, Hukka- ja Susi-vaihetta sekä taitomerkkejä. Lj-neuvosto kokoontui 9 kertaa. Akelana toimi Markus Sundqvist.
Vartiot suorittivat Suomen Partiolaisten ohjelman mukaisia III-, II- ja I-luokkaa ja niihin kuuluvia taitomerkkejä yhteensä 117 kpl. Riihityksessä 13.-14.4 Lintukiimanvuoren maastoissa suoritti II-luokan 3 ja III-luokan 6 vartioikäistä. Riihitys oli sammon vastuulla. Sitarlan maastoissa 19.-20.10. riihitti 6 henkeä I-luokkaa.
Vartiojohtajaneuvosto kokoontui Sammon johdolla 7 kertaa ja kokouksissa oli läsnä keskimäärin 12 osallistujaa. Sampona toimi Jouni Parviainen. Sampo-kurssille osallistuivat Jouni Parviainen ja Ahti Norja. Akela-kurssille osallistui Markus Sundqvist
SP:n eräopaskurssin teoria ja kesäosalle osallistui Rauni Kanerva.
Ensiapu I kursseja järjestettiin kaksin kappalein Kursseilla oli mukana 14 + 26 kurssilaista. Kouluttajana toimi Anne-Mari Kaihovaara-Huhta.
Oman VJ-kurssin käytännön osa järjestettiin Kirkkosaaressa 12-13.1. Kurassita vastasi Ahti Norja. Mukana oli 13 kurssilaista.
Lippukunnan oma johtajapäivä pidettiin 31.8 – 1.9 Tammisaaressa ja niille osallistui 19 partio-, lauman- ja vartionjohtajaa.
Päätöksenteko
Vuosikokous pidettiin 10.2. kololla ja paikalla oli 188 henkeä, joista 16 varsinaista jäsentä. Johtajaneuvusto kokoontui 6 kertaa. Lippukunnanjohtajana on toiminut Ahti Norja, lippukunnanjohtajan apulaisena Rauni Kanerva, sihteerinä Petri Hömppi ja taloudenhoitajana Pertti Puhakainen. Vanhempainneuvoston kokoonkutsujana on toiminut Pertti Puhakainen. Vanhempainneuvoston kokouksia on ollut 2. Palkattuja työntekijöitä lippukunnalla ei ole.
Tiedotus, toimitilat
Lippukunnan tiedotus on hoidettu partiolaisten itse pitämällä partiopalstalla Ykkös-Sanomissa, jossa on ollut noin joka kolmas viikko jokin partiolaisten juttu ja info-osa. Lisäksi on jaettu lippukuntatiedotteita tärkeistä tapahtumista ja leireistä. Lippukunnan internet-sivut on otettu käyttöön.
Kokoontumisia on ollut omalla kololla Nummen nuorisotalolla, Pusulan srk-talolla ja Pusulan partiovintillä. Korppien kämppä, Haukkalinna, Sevolammen uusi kämppä ja Kammi Saarlammilla ovat olleet käytössä vartioiden retkillä. Lisäksi on retkeilty maastossa.
Muu toiminta
II-lk:n Mannerheim-solki myönnettiin Matti Vesikkalalle. Louhisuden solki myönnettiin Aarne Hoville ja Paula Ojansuulle. Pauli Salorannalle ja Rauni Kanervalle myönnettiin Uudenmaan partiopiirin hopeinen ansiomitali.
Lippukunnan vaeltajat ovat vastanneet kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista. Liputuksia on ollut 8 kertaa sekä Nummella että Pusulassa.
Partiolaisten kirkkopyhää vietettiin Paattikalliolla nuotiomessuna. Tilaisuudessa oli mukana yli 110 henkeä. Messun toimitti Pekka Vihma.
UNISEFin Janopäiväkeräyksestä 28.4. vastasivat sudenpennut. Mukana oli yli 30 kerääjää.
Uudenmaan partiopiirin tehtävissä ovat toimineet seuraavat lpk:n jäsenet: Pauli Saloranta (piirinjohtaja), Rauni Kanerva (sudenpenturyhmä) ja Niko Mikkola (kilpailuryhmä). Piirin kevätkokouksessa 24.3. oli edustamassa 6 samoojaa ja syyskokouksessa 21.10. edustajia oli 5.
Tapahtumia vuodelta 2003 Ahti Norjan kirjoittamana
Ikäkausitoiminnot
Lippukunnassa toimi vuoden lopussa 6 tyttövartiota: Ahma (vj Susanna Ekblad), Lumikko (vj Jenni Silvennoinen), Peura (vj Aino Vaittinen), Saukko (vj Hanna Lumperoinen), Sopuli (vj Katriina Pietilä) ja Norppa (vj Elli Hovi). Poikavartioita oli toiminnassa 4: Karhu (vj Eelis Norja), Kettu (vj Tuomas Ventomaa), Kotka (vj Mikko Norja) ja Susi (vj Kristian Staack).
Vartiot pitivät vuoden aikana yhtensä 299 kokousta, joissa oli keskimäärin 5,4 osallistujaa / kokous. Päiväretkiä tehtiin 2 ja yöretkiä 15, mukana retkillä oli keskimäärin 4,8 osallistujaa.
Sudenpentulaumoja toimi vuoden lopussa viisi: Siilit (lj:t Sanna Lindholm ja Pauli Korhonen), Majavat (lj:t Aila Jussila, Rainer Kanerva ja Rauni Kanerva), Oravat (lj Markus Sundqvist), Juustohiiret (lj:t Rainer Kanerva, Rauni Kanerva ja Eric Vaahtera) sekä Pingviinit (lj:t Tiina Leskinen ja Jouni Parviainen). Ressut (lj:t Henry Ekblad, Ari Holmström ja Tiina Leskinen) lopetti kesällä sen sudenpentujen siirtyessä vartioihin.
Laumailtoja sudenpennuilla oli yhteensä 88. Päiväretkiä laumoilla oli 10, joilla keskimäärin 8,5 osallistujaa / retki, ja yöretkiä 17, joilla osallistujia keskimäärin 10,4. Sudenpentujen lupauksenantoretkellä Paimentenkirkolla 23.4. antoi lupauksensa 24 uutta sudenpentua.
Lippukunnan vaeltajaryhmä on kokoontunut 5 kertaa kertomusvuonna, mukana on ollut keskimäärin 7,5 vaeltajaa. Lisäksi vaeltajat ovat tehneet 1 päiväretken, jossa mukana oli 12 osallistujaa, suorittaneet valvomis-nahkaliljan, jossa mukana oli 11 vaeltajaa, ja yhden kanoottiretken kaksi vuorokautta kestäneen kanoottiretken, jolla mukana oli 9 vaeltajaa.
Lippukunnan kokonaisjäsenmäärä oli kertomusvuonna 229.
Lippukunnan päivätilaisuudet
Uusia sudenpentuja otettiin 29.1., jolloin ilmoittautui 19 lasta. Uudenmaan piirin järjestämään sudenpentujen Sawasdee-kansainvälisyyspäivään Tuusulassa 1.3. osallistui 40 sudenpentua ja 7 aikuista. Lippukunnan laskiaisriehaan Sitarlan Niemessä 2.3. osallistui yli sata henkeä. Kammilla pidettyissä polttopuutalkoissa 29.3. oli paikalla 7 henkeä. Sudenpentulaumat osallistuivat UNICEFin vesipäiväkeräykseen 26.4. eri puolilla kuntaa.
Lippukunnan 30-vuotisjuhlaa vietettiin 27.4. Se koostui kolmesta osasta: Partiomessussa Nummen kirkossa oli paikalla n. 120 henkeä; tilaisuudessa antoi partiolupauksensa 6 vartiolaista. Sitä seuranneeseen luontopolkuun osallistui n. 130 henkeä, ja iltanuotiolla oli paikalla n. 160 henkeä. Syyskauden avajaiset pidettiin 19.8. Iloitussa – paikalla oli parikymmentä partiolaista.
Itsenäisyyspäivän soihtukulkue järjestettiin Pusulassa; kulkueessa Kuntalanmäeltä Pusulan kirkkoon oli mukana n. 120 henkeä. Kirkossa antoi lupauksensa 8 vartiolaista, ja juhlaan Pusulan seurakuntatalolla osallistui n. 90 henkeä. Jouluaattona järjestettyyn perinteiseen kynttilänkantoon Nummen kirkossa osallistui n. 40 partiolaista.
Retket, leirit ja vaellukset
Lippukunnan talvileiri sudenpennuille järjestettiin Keräkankareella 15.-17.2. Leirille osallistui 48 sudenpentua ja 18 aikuista. Leirin johtajina toimivat Markus Sundqvist ja Rauni Kanerva. Vartiolaisten talvileiri oli metsäleiri Sitarlassa 15.-18.2. Leirille osallistui 21 vartiolaista ja 3 johtajaa; leirin johtajina toimivat Jouni Parviainen ja Ahti Norja. Johtajien 50 km nahkaliljavaelluksella 7.6. oli 7 osallistujaa.
Lippukunta osallistui Lankongi-piirileirille Porvoon Köttbodassa 31.7.-8.8.. Mukana oli 52 sudenpentua, 37 vartiolaista, 1 vaeltaja, 8 laumanjohtajaa, 6 kokkia, 3 johtajaa sekä 10 englantilaista vierasta. Nummen Samoojien savunjohtajana toimi Jouni Parviainen. Englantilaisvieraat olivat ennen leiriä kolmen päivän ajan perhevierailulla lippukunnan jäsenten perheissä. Englantilaisvieraille jä heidän isännilleen järjestettiin päiväretki Kammille 29.7. Mukana oli 25 henkeä. Lippukunnassa retki- ja leirivuorokausia kertyi yhteensä n. 1532.
Kilpailutoiminta
Lippukunta järjesti Uudenmaan partiopiirin syyskisat, ”Huuhkain”, 30.-31.8. Nummen Pitkäjärven ympäristössä. Mukana oli 17 kilpailuvartiota.
Syysvaellus eli lippukunnan oma vartioiden välinen partiotaitokilpailu pidettiin 19.-21.9. Oinolan ja Huhdin metsissä; luonnollisten vartioiden A-sarjan voitti Norppa, vaeltajien ja muiden ryhmien B-sarjan voitti laumanjohtajista koostunut Vahverot.
Norppa-vartio osallistui sekä piirin kevätkisoihin että SM-syyskisoihin.
Varainhankinta
Lippukunta ei ole kerännyt omaa jäsenmaksua, mutta edellyttää Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi. Paperia kerättiin koko vuoden Nummen kirkonmäellä sijaitsevaan autotalliin. Neljät lastaustalkoot tuottivat yhteensä 51 tonnia paperia. Aurausviittatalkoita pidettiin syys-lokakuussa kaikkiaan kolmena päivänä, talkoolaisia oli yhteensä 48 henkeä. Aurausviittoja tehtiin 5220 kappaletta. Lisäksi havuja oli jaossa Nummen kirkolla vapaaehtoisia lahjoituksia vastaan. Partiolaisten adventtikalentereita myytiin 714 kappaletta. Joulumyyjäiset järjestettiin perinteiseen tapaan Nummen nuorisotalolla 14.12.
Koulutustoiminta
Sudenpentulaumat suorittivat ohjelman mukaisia Pikku Hukka-, Hukka- ja Susi-vaiheita sekä taitomerkkejä. LJ-neuvosto kokoontui 4 kertaa. Akelana on toiminut Markus Sundqvist.
Vartiot suorittivat Suomen Partiolaisten ohjelman mukaisia III-, II- ja I-luokkia sekä niihin liittyviä taitomerkkejä. Riihityksessä 3.-4.5. Sierlassa suoritti 6 vartiolaista II-luokan ja 17 vartiolaista III-luokan. Lisäksi mukana oli 17 rastimiestä. Riihityksestä huolehti sampo, Jouni Parviainen. I-luokan riihityksessä 11.-12.10 oli mukana 4 riihittäjää.
Vartionjohtajaneuvosto kokoontui 8 kertaa. Sampona on toiminut Jouni Parviainen.
Partionjohtajien peruskurssille osallistuivat keväällä Linda Juvonen ja Heidi Niemi sekä syksyllä Markus Sundqvist ja Pauli Korhonen.
Tammikuussa järjestettiin ensiapu II-kurssi, johon osallistui 19 henkeä.
Piirin syyskisoja ennakoiva kisakurssi järjestettiin Nummen kololla 22.-23.3.; kurssille osallistui 17 henkeä.
Suunnistuskurssi pidettiin 12.-13.4. Suomusjärven Sisumajalla, kurssilaisia oli 19.
Lippukunnan omat johtajapäivät pidettiin 29.-30.11. Maskun Linnavuorella; mukana oli 19 partio-, lauman- ja vartionjohtajaa.
Päätöksenteko
Vuosikokous pidettiin 2.2. kololla. Johtajaneuvosto kokoontui 6 kertaa. Lippukunnanjohtajana on toiminut Ahti Norja, lippukunnanjohtajan apulaisena Rauni Kanerva, sihteerinä ensin Petri Hömppi, mutta 9.3. alkaen Rainer Kanerva, ja taloudenhoitajana Pertti Puhakainen. Vanhempainneuvoston kokoonkutsujana on toiminut Pertti Puhakainen. Vanhempainneuvosto on kokoontunut 2 kertaa. Palkattuja työntekijöitä ei lippukunnalla ole.
Tiedotus, toimitilat
Lippukunnan tiedotus on hoidettu partiolaisten itse pitämällä partiopalstalla Ykkös-Sanomissa, jossa on ollut noin kerran kuussa jokin partiolaisten juttu ja info-osa. Lisäksi on lippukuntatiedotteita jaettu päätapahtumista ja leireistä. Lippukunnan internet-sivut on uusittu; niitä on hoitanut Pauli Korhonen.
Kokoontumisia on ollut omalla kololla Nummen nuorisotalolla, Pusulan seurakuntatalolla ja Pusulan partiovintillä. Korppien kämppä ja Kammi ovat olleet käytössä retkillä; lisäksi on retkeilty maastossa. Haukkalinna on sen verran rapistunut, ettei sitä ole enää käytetty, ja Sevonlammin kämpän vuokrasopimus päättyi huhtikuun 2003 lopulla.
Muu toiminta
Elli Hoville myönnettiin Louhisuden solki, joka luovutettiin lippukunnan 30-vuotisjuhlassa.
Lippukunnan vaeltajat ovat vastanneet kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista. Liputuksia on ollut yhteensä kymmenen sekä Nummella että Pusulassa. Lippukunnan uudet collegepaidat teetettiin 30-vuotisjuhlaan, ja myös lippukunnan kirjekuoret uudistettiin Pauli Korhosen suunnitelman pohjalta. Jätepaperivarasto kunnostettiin talkoilla 12. Ja 15.7.
Uudenmaan partiopiirin tehtävissä ovat toimineet seuraavat lippukunnan jäsenet: Pauli Saloranta (piirinjohtaja), Rauni Kanerva (sudenpentu-akelaryhmä) ja Niko Mikkola (kilpailuryhmä).
Toimintakertomus vuodelta 2004
Lippukunnassa toimi vuoden aikana 6 tyttövartiota: Ahma (vj Susanna Ekblad), Lumikko (vj Jenni Silvennoinen (kevät), Annika Setälä (syksy)), Peura (vj Aino Vaittinen), Saukko (vj Suvi Anttila), Sopuli (vj Katriina Pietilä) ja Norppa (vj Elli Hovi). Poikavartioita oli toiminnassa 4: Karhu (vj Eelis Norja), Kettu (vj Tuomas Ventomaa (kevät), Joonas Alanne (syksy)), Kotka (vj Mikko Norja) ja Susi (vj Kristian Staack (kevät), Jyrki Jussila (syksy))
Vartiot pitivät vuoden aikana yhtensä 173 kokousta, joissa oli keskimäärin 5 osallistujaa / kokous. Päiväretkiä tehtiin 4 ja yöretkiä 10, mukana retkillä oli keskimäärin 4,8 osallistujaa.
Sudenpentulaumoja toimi vuoden lopussa viisi: Siilit (lj:t Sanna Lindholm ja Pauli Korhonen), Jyrsijät (lj:t Aila Jussila ja Olli Kuosmanen), Pingviinit (lj:t Tiina Leskinen ja Jouni Parviainen), Tiikerit (lj:t Kirsi Kreander ja Juhani Kirma) sekä Haukat (lj:t Markus Sundqvist ja Henry Ekblad). Aiemmin toimineista laumoista Majavat ja Juustohiiret yhdistettiin syksyllä Jyrsijöiksi. Oravat (lj Markus Sundqvist) lopetti kesällä sen sudenpentujen siirtyessä vartioihin.
Laumailtoja sudenpennuilla oli yhteensä 88. Erikoislaumailtoja oli yhteensä 8. Keskimäärin osallistujia laumailloissa oli 13,6. Päiväretkiä laumoilla oli 12 ja yöretkiä 13, joilla osallistujia keskimäärin 12,6. Sudenpentujen lupauksenantoretkellä Paimentenkirkolla 8.5. antoi lupauksensa 44 uutta sudenpentua. Lippukunnan vaeltajaryhmä on kokoontunut 2 kertaa kertomusvuonna. Lisäksi vaeltajat ovat tehneet 1 päiväretken värikuulasodan merkeissä Lintukiiman maastoon, jossa mukana oli 12 osallistujaa. Lippukunnan kokonaisjäsenmäärä oli kertomusvuonna 248.
Lippukunnan päivätilaisuudet
Uusia sudenpentuja otettiin 10.2., jolloin ilmoittautui 50 lasta. Lippukunnan laskiaisriehaan Sitarlan Niemessä 22.2. osallistui hieman yli sata henkeä. Nuorisotalon maalaustalkoot pidettiin 12.6. ja 14.8. Samoojat avustivat kirkkoherra Erkki Kuusanmäen virkaanastujaisissa 16.6. Kanoottivaraston ja kolon kellarin korjaustalkoot järjestettiin 2.10. Kolon etuhuoneen lattia kunnostettiin marraskuussa.VJ – ja LJ-special järjestettiin Tytyrin kaivoksessa 14.12. Sudenpentujen kesäleirin jälkilöylyt pidettiin Iloitussa 31.8.Itsenäisyyspäivän soihtukulkue järjestettiin Nummella; kulkueessa Niilonpirtilta Nummen kirkkoon oli mukana n. 140 henkeä. Kirkossa antoi lupauksensa 15 vartiolaista, ja juhlaan Nummen seurakuntatalolla osallistui n. 110 henkeä.Jouluaattona järjestettyyn perinteiseen kynttilänkantoon Nummen kirkossa osallistui n. 40 partiolaista.
Retket ja leirit
Lippukunnan talvileiri sudenpennuille järjestettiin Keräkankareella 14.-16.2. Leirille osallistui 39 sudenpentua ja 15 aikuista. Leirin johtajana toimi Markus Sundqvist. Vartiolaisten talvileiri oli metsäleiri Leppäkorven metsästysmajan maastossa 14.-17.2. Leirille osallistui 24 vartiolaista ja 3 johtajaa; leirin johtajina toimivat Jouni Parviainen ja Ahti Norja. Vartionjohtajien melontaretki Karkkilasta Lohjalle toteutettiin 10.-11.6.Lippukunta osallistui Tarus Finnjamboreelle Padasjoella 28.7. – 5.8. Vartiolaisia mukana oli 32. Savunjohtajina toimivat Tanja Niinimäki ja Aleksi Vaahteranoksa. Kokkina toimi Matti Vesikkala. Perheleiriin osallistui 18 samoojaa. Perheleirin johtajana toimi Ahti Norja ja pääkokkina Pauli Korhonen. Rakennusleirille 24.-27.7. osallistui 6 samoojaa. Purkuleiri järjestettiin 5.-6.8. ja sille osallistui 5 samoojaa.Lippukunnassa retki- ja leiriyöpymisiä kertyi yhteensä 1352.
Kilpailutoiminta
Norppa- ja Sopuli-vartiot osallistuivat piirin talvikisoihin 1.2. Kisan voittivat Norpat ja Sopulit sijoittuivat kolmansiksi. SM-kisat järjestettiin 27.3. Muoniossa ja siellä Norpat sijoittuivat viidenneksi.Sudenpentujen talvikisa Huokaava metsä järjestettiin 27.3. Keravalla. Samoojista mukana oli 8 pentuetta. Kisan voittivat Majavat ja Juustohiiret sijoittuen jaetulle 1. sijalle. Kilpailussa oli mukana kaikkiaan 59 pentuetta ja Samoojien kaikki pentueet sijoittuivat 24:n parhaan joukkoon.Piirin kevätvihreisiin Samoojista osallistui 3 joukkuetta, joista Norpat sijoittuivat sijalle 1, Peurat sijalle 2 ja Sopulit sijalle 4.Leon lenkki järjestettiin 15.-16.5. Kangasalalla. Punaisen sarjan voittaneen Samoojien joukkueen muodostivat Elli Hovi, Aarne Hovi, Astra Kanervo ja Eelis Norja.Syysvaellus eli lippukunnan oma, vartioiden välinen partiotaitokilpailu pidettiin 24.-26.9. Pusulan-Karisjärven alueella laumanjohtajien toimesta. Luonnollisten vartioiden A-sarjan voitti Norppa-vartio, vaeltajien ja muiden ryhmien B-sarjan Halavatun papat.
Varainhankinta
Lippukunta ei ole kerännyt omaa jäsenmaksua, mutta edellyttää Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi.Jätepaperia kerättiin koko vuoden Nummen kirkonmäellä sijaitsevaan autotalliin. Neljät lastaustalkoot tuottivat yhteensä 48 tonnia paperia. Lisäksi Nummen seurakunnalle tehtiin hautahakoja. Partiolaisten adventtikalentereita myytiin 980 kappaletta.Joulumyyjäiset järjestettiin perinteiseen tapaan Nummen nuorisotalolla 19.12. Lippukunnan vaeltajat ovat vastanneet kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista. Liputuksia on ollut yhteensä kolmetoista sekä Nummella että Pusulassa. Lisäksi mainittakoon, että Nummi-Pusulan kunta sekä Nummi-Pusulan seurakuntayhtymä ovat toimineet merkittävinä talouden toiminnallisina tukina.
Koulutustoiminta
Sudenpentulaumat suorittivat ohjelman mukaisia Pikku Hukka- (2 kpl), Hukka- (41 kpl) ja Susi-vaiheita (23 kpl) sekä taitomerkkejä (154 kpl). LJ-neuvosto kokoontui 5 kertaa. Akelana on toiminut Markus Sundqvist.Vartiot suorittivat Suomen Partiolaisten ohjelman mukaisia III-, II- ja I-luokkia sekä niihin liittyviä taitomerkkejä. Riihityksessä Millolan maastossa 24.-25.4. suoritti 6 vartiolaista II-luokan ja 9 vartiolaista III-luokan. Lisäksi mukana oli noin 12 rastimiestä. Riihityksestä huolehti sampo, Jouni Parviainen. I-luokan riihityksessä 16.-17.10. oli mukana 5 riihittäjää. Vartionjohtajaneuvosto kokoontui 6 kertaa. Sampona on toiminut Jouni Parviainen.24.-25.1. järjestettiin vj-kurssin kurssiosa, jonka toteuttamisesta vastasivat Ahti Norja, Rauni Kanerva ja Elli Hovi. Kurssiosaan osallistui 15 vartiolaista. Kurssin retkiosa järjestettiin 13.-14.3. ja sen toteuttamisesta vastasivat Elli Hovi ja Jouni Parviainen. Retkiosaan osallistui 12 vartiolaista.Suunnistuskurssi pidettiin 17.-18.4. Keräkankareella. Mukana oli 24 kurssilaista ja 3 aikuista, kouluttajana toimi Susan Engbom.Laumanjohtajien melontaretki Pitkäjärveltä Millolaan järjestettiin 2.5.mukana 10 osallistujaa.PJ-peruskurssin jälkitehtävän suorittivat loppuun Pauli Korhonen ja Markus Sundqvist.Lippukunnan omat johtajapäivät pidettiin 30.-31.10. Lohilammen leirikeskuksessa. Päiville osallistui kaikkiaan 25 henkilöä.
Päätöksenteko
Vuosikokous pidettiin 8.2. kololla. Johtajaneuvosto kokoontui 7 kertaa.Lippukunnanjohtajana on toiminut Ahti Norja, lippukunnanjohtajan apulaisena Aleksi Vaahteranoksa, sihteerinä Sanna Lindholm ja taloudenhoitajana Pertti Puhakainen. Vanhempainneuvoston kokoonkutsujana on toiminut Pertti Puhakainen. Vanhempainneuvosto on kokoontunut vuoden aikana 1 kerran. Palkattuja työntekijöitä ei lippukunnalla ole.
Tiedotus, toimitilat
Lippukunnan tiedotus on hoidettu partiolaisten itse pitämällä partiopalstalla Ykkös-Sanomissa, jossa on ollut noin kerran kuussa jokin partiolaisten juttu ja info-osa. Lisäksi päätapahtumista ja leireistä on jaettu lippukuntatiedotteita. Myös lippukunnan omat internet-sivut ovat olleet hyvänä tiedotusväylänä. Niitä on hoitanut Pauli Korhonen.Kokoontumisia on ollut omalla kololla Nummen nuorisotalolla, Pusulan seurakuntatalolla ja Pusulan partiovintillä. Korppien kämppä ja Kammi ovat olleet käytössä retkillä; lisäksi on retkeilty maastossa. Haukkalinna on sen verran rapistunut, ettei sitä ole enää käytetty muutamaan vuoteen.
Ansioituneille Samoojille myönnettiin vuoden aikana seuraavia ansiomerkkejä: Collanin solki: Aila Jussila, Tiina Leskinen Louhisuden solki: Mikko NorjaUudenmaan partiopiirin tehtävissä ovat toimineet seuraavat lippukunnan jäsenet: Pauli Saloranta (piirinjohtaja) ja Niko Mikkola (kilpailuryhmä). SP:n Tarus -suurleirin organisaatiossa toimivat perheleirin johtajana Ahti Norja ja perheleirin pääkokkina Pauli Korhonen.Nummen Samoojat on lisäksi osallistunut Uudenmaan partiopiirin kevät- ja syyskokouksiin sekä lippukuntaryhmän tapaamisiin.
Toimintakertomus vuodelta 2005
Ikäkausitoiminnot
Lippukunnassa toimi vuoden aikana 6 tyttövartiota:
Ahma (vj Susanna Ekblad (kevät), Leila Luume (syksy)), Lumikko (vj Annika Setälä), Peura (vj Aino Vaittinen (kevät), Saara Puhakainen (syksy)), Saukko (vj Suvi Anttila (kevät), Maija Rautanen (syksy)), Sopuli (vj Katriina Pietilä (kevät), Viivi Parviainen (syksy)) ja Norppa (vj Elli Hovi (kevät), Marika Aarnio (syksy)).
Poikavartioita oli toiminnassa 4:
Karhu (vj Eelis Norja), Ilves (vj Oskari Korhonen (syksy)), Kotka (vj Mikko Norja (kevät), Pekka Norja (syksy) ja Susi (vj Jyrki Jussila).
Vartiot pitivät vuoden aikana yhteensä 238 kokousta, joissa oli keskimäärin 6 osallistujaa / kokous. Päiväretkiä 3 ja yöretkiä 19, mukana retkillä oli keskimäärin 6 osallistujaa.
Sudenpentulaumoja toimi vuoden lopussa neljä:
Pingviinit (lj:t Tiina Leskinen ja Jouni Parviainen), Tiikerit (lj:t Kirsi Kreander ja Juhani Kirma), Haukat (lj:t Markus Sundqvist ja Henry Ekblad) sekä Joutsenet (lj:t Tuija Oksanen ja Pauli Korhonen). Jyrsijät (lj:t Aila Jussila ja Olli Kuosmanen) sekä Siilit (lj:t Sanna Lindholm ja Pauli Korhonen) lopettivat kesällä sen sudenpentujen siirtyessä vartioihin.
Laumailtoja sudenpennuilla oli yhteensä 62. Erikoislaumailtoja oli yhteensä 6. Keskimäärin osallistujia laumailloissa oli 14,2. Päiväretkiä laumoilla oli 5 ja yöretkiä 11, joilla osallistujia keskimäärin 12,8. Sudenpentujen lupauksenantoretkellä Paimentenkirkolla 5.11. antoi lupauksensa 23 uutta sudenpentua.
Lippukunnan vaeltajaryhmä on kokoontunut 2 kertaa kertomusvuonna. Lisäksi vaeltajat ovat tehneet 2 yöretkeä, joissa mukana on ollut keskimäärin 5 osallistujaa. Lippukunnan kokonaisjäsenmäärä oli kertomusvuonna 226.
Lippukunnan päivätilaisuudet
Nummi-Pusula päivää vietettiin 21.8. Nummen Samoojat valittiin tuolloin vuoden Nummi-Pusulalaiseksi.
Uusia sudenpentuja otettiin 10.8., jolloin toimintaan ilmoittautui mukaan 23 lasta.
Lippukunnan laskiaisriehaan Sitarlan Niemessä 22.2. osallistui hieman yli sata henkeä.
Laumanjohtajien melontaretki Karkkilasta Hiidenvedelle järjestettiin 5.5, mukana 10 osallistujaa.
Itsenäisyyspäivän soihtukulkue järjestettiin Pusulassa; kulkueessa Kuntalanmäeltä Pusulan kirkkoon oli mukana n. 170 henkeä. Kirkossa antoi lupauksensa 32 vartiolaista, ja juhlaan Pusulan seurakuntatalolla osallistui n. 100 henkeä.
Jouluaattona järjestettyyn perinteiseen kynttilänkantoon Nummen kirkossa osallistui n. 60 partiolaista.
Retket ja leirit
Lippukunnan talvileiri Kinos järjestettiin Sammatissa Lohilammen leirikeskuksessa 19.-21.2. välisenä aikana sudenpennuille ja 19.-22.2 vartiolaisille. Leirille osallistui 40 sudenpentua, 14 vartiolaista, 5 vaeltajaa ja 18 aikuista. Sudenpentujen leirin johtajana toimi Pauli Korhonen, vartiolaisten leirin johtajana puolestaan toimi Jouni Parviainen.
Vartiolaisten ja vaeltajien Sveitsiin Kanderstegiin suuntautunut ulkomaanmatka Edelweiss toteutettiin 9-21.6. Matkalle osallistui 23 vartiolaista, 13 vaeltajaa ja 7 johtajaa.
Vaeltajien melontaretki Nummelta – Hankoon toteutettiin 25.-29.7. Mukana oli 6 vaeltajaa.
Sudenpentujen kesäleiri Aurinkoranta 2005 pidettiin 4.-7.8. Iloitussa. Sudenpentuja leirillä oli 60, aikuisia 26 ja vaeltajia 9. Leirin johtajana toimi Pauli Korhonen. Samaan aikaan järjestettiin myös VJ -vihjarit, joihin osallistui 14 vartiolaista.
Lippukunnassa retki- ja leiriyöpymisiä kertyi yhteensä 1540.
Kilpailutoiminta
Nummen Samoojilla oli 2 rastia Nuoske SM-kisoissa 5.-6.3. Keravalla. Rastipäällikkönä toimi Olli Kuosmanen ja EA-vastaavana Markus Sundqvist.
Sudenpentujen kevätkisa Nalle Puh ja puolen hehtaarin metsä järjestettiin Samoojien toimesta 23.4. Nummella. Kilpailussa oli mukana kaikkiaan 45 pentuetta, joissa yhteensä 205 sudenpentua ja 55 saattajaa. Järjestäjiä oli puolestaan 40. Kilpailun koekisa järjestettiin talvileirin yhteydessä lippukunnan omille sudenpennuille.
Piirin sudenpentujen syyskisa järjestettiin Karkkilassa 8.10. Sinne osallistui samoojista 4 joukkuetta, yhteensä 20 sudenpentua.
Leon lenkki –kilpailun punaiseen sarjaan osallistui Anakonda-vartio, jossa mukana 4 samoojaa sijoittuen seitsemänneksi. Hilkan kilpa –kilpailun siniseen sarjaan osallistui puolestaan PH-neutral –vartio, jossa mukana myös 4 henkilöä sijoittuen toiseksi.
Syysvaellus eli lippukunnan oma, vartioiden välinen partiotaitokilpailu pidettiin 30.9.-2.10. Sitarlan alueella. Kilpailun A-sarjaan osallistui 10 vartiota ja B-sarjaan 2 vartiota. A-sarjan voitti Norppa-vartio, vaeltajien ja muiden ryhmien B-sarjan Vahverot.
Varainhankinta
Lippukunta ei ole kerännyt omaa jäsenmaksua, mutta edellyttää Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi.
Jätepaperia kerättiin koko vuoden Nummen kirkonmäellä sijaitsevaan autotalliin. Neljät lastaustalkoot tuottivat yhteensä 43 tonnia paperia.
Partiolaisten adventtikalentereita myytiin 921 kappaletta.
Joulumyyjäiset järjestettiin perinteiseen tapaan Nummen nuorisotalolla 18.12. Niitä edelsi havuseppeletalkoot 17.12., joihin osallistui 8 samoojaa.
Lippukunnan vaeltajat ja laumanjohtajat ovat vastanneet kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista siten, että vaeltajat ovat hoitaneet Nummen puolen liputukset ja laumanjohtajat Pusulan puolen liputukset. Liputuksia on ollut yhteensä kymmenen sekä Nummella että Pusulassa.
Yhteistyössä Nummen Lions Clubin kanssa järjestettiin ulkoilupäivä yhdelle yritykselle Kammilla maaliskuussa.
Lisäksi mainittakoon, että Nummi-Pusulan kunta sekä Nummi-Pusulan seurakuntayhtymä ovat toimineet merkittävinä talouden toiminnallisina tukina.
Koulutustoiminta
Sudenpentulaumat suorittivat ohjelman mukaisia Pikku Hukka- (34 kpl), Hukka- (1 kpl) ja Susi-vaiheita (31 kpl) sekä taitomerkkejä (88 kpl).
LJ -neuvosto kokoontui 5 kertaa. Akelana on toiminut Pauli Korhonen.
Vartiot suorittivat Suomen Partiolaisten ohjelman mukaisia III-, II- ja I-luokkia sekä niihin liittyviä taitomerkkejä. Riihityksessä Raatin maastossa 16.4. suoritti 5 vartiolaista II-luokan ja 10 vartiolaista III-luokan. Riihityksen järjestelyistä huolehti Katriina Pietilä PJ -lopputyönään ja apuna hänellä oli Jouni Parviainen.
Vartiolaiset suorittivat yhteensä XXX taitomerkkisuoritusta.
Vartionjohtajaneuvosto kokoontui 9 kertaa. Sampona on toiminut Jouni Parviainen ja Elli Hovi syksystä alkaen.
22.-23.1. järjestettiin ensiapukurssi EA I. Kouluttajana toimi Anne-Mari Kaihovaara-Huhta. Kurssille osallistui 28 samoojaa.
Piirin LJ -peruskurssille Kirkkonummella KiMen kämpällä osallistui Tuija Oksanen.
PJ -peruskurssin jälkitehtävän suoritti loppuun Katriina Pietilä. Akelakurssille osallistui Pauli Korhonen.
PJ -peruskurssille syksyllä osallistuivat Aino Vaittinen ja Mikko Norja.
Lippukunnan omat johtajapäivät pidettiin 19.-20.11. Myllyniemessä. Päiville osallistui kaikkiaan 19 henkilöä.
Päätöksenteko
Vuosikokous pidettiin 13.2. kololla. Mukana 15 osallistujaa.
Johtajaneuvosto kokoontui 7 kertaa.
Lippukunnanjohtajana on toiminut Ahti Norja, lippukunnanjohtajan apulaisena Rauni Kanerva, sihteerinä Sanna Lindholm ja taloudenhoitajana Pertti Puhakainen.
Vanhempainneuvoston kokoon kutsujana on toiminut Pertti Puhakainen.
Vanhempainneuvosto on kokoontunut vuoden aikana 1 kerran.
Palkattuja työntekijöitä ei lippukunnalla ole.
Tiedotus, toimitilat
Lippukunnan tiedotus on hoidettu partiolaisten itse pitämällä partiopalstalla Ykkös-Sanomissa, jossa on ollut noin kerran kuussa jokin partiolaisten juttu ja info-osa. Lisäksi päätapahtumista ja leireistä on jaettu lippukuntatiedotteita. Myös lippukunnan omat internet-sivut ovat olleet hyvänä tiedotusväylänä. Niitä on hoitanut Pauli Korhonen.
Kokoontumisia on ollut omalla kololla Nummen nuorisotalolla ja Pusulan partiovintillä. Korppien kämppä ja Kammi ovat olleet käytössä retkillä; lisäksi on retkeilty maastossa.
Muu toiminta
Ansioituneille Samoojille myönnettiin vuoden aikana seuraavia ansiomerkkejä:
Collanin solki: Pauli Korhonen
Louhisuden solki: Eelis Norja
SP:n pronssinen ansiomerkki: Niko Mikkola
Piirin pronssinen ansiomerkki: Henry Ekblad ja Markus Sundgvist
SisuSamoojana palkittiin Annika Setälä.
Nummen Samoojat on lisäksi osallistunut Uudenmaan partiopiirin kevät- ja syyskokouksiin sekä lippukuntaryhmän tapaamisiin.
Toimintakertomus vuodelta 2006
Ikäkausitoiminnot
Lippukunnassa toimi vuoden aikana 6 tyttövartiota:
Ahma (vj Leila Luume (kevät), Miia Leskinen (syksy)), Lumikko (vj Annika Setälä), Peura (vj Saara Puhakainen (kevät), Susanna Setälä (syksy)), Saukko (vj Maija Rautanen), Sopuli (vj Viivi Parviainen ) ja Norppa (vj Marika Aarnio (kevät), Essi Nurmi (syksy)).
Poikavartioita oli toiminnassa 4:
Karhu (vj Eelis Norja (kevät), Kalle Saukkolin (syksy)), Ilves (vj Oskari Korhonen), Kotka (vj Pekka Norja) ja Susi (vj Jyrki Jussila).
Vartiot pitivät vuoden aikana yhteensä 295 kokousta, joissa oli keskimäärin 5,7 osallistujaa / kokous. Päiväretkiä 3 ja yöretkiä 21, mukana retkillä oli keskimäärin 5,3 osallistujaa.
Sudenpentulaumoja toimi vuoden lopussa neljä:
Tiikerit (lj:t Kirsi Kreander (kevät), Paula Mäenpää (syksy) ja Juhani Kirma), Haukat (lj Rauni Kanerva), Joutsenet (lj:t Tuija Oksanen ja Pauli Korhonen) sekä Ampiaiset (lj:t Tiina Leskinen ja Hanna Korpela. Pingviinit (lj:t Tiina Leskinen ja Jouni Parviainen) lopettivat kesällä sen sudenpentujen siirtyessä vartioihin.
Laumailtoja sudenpennuilla oli yhteensä 68. Erikoislaumailtoja oli yhteensä 9. Keskimäärin osallistujia laumailloissa oli 12,3. Päiväretkiä laumoilla oli 10 ja yöretkiä 10, joilla osallistujia keskimäärin 11,6. Sudenpentujen lupauksenantoretkellä Paimentenkirkolla 27.5. antoi lupauksensa 15 uutta sudenpentua.
Lippukunnan vaeltajaryhmä on kokoontunut 6 kertaa kertomusvuonna. Lisäksi vaeltajat tekivät vaellusretken Kuusamoon. Mukana oli 7 vaeltajaa.
Lippukunnan kokonaisjäsenmäärä oli kertomusvuoden lopussa 211.
Lippukunnan päivätilaisuudet
Lippukunnan laskiaisriehaan Sitarlan Niemessä 26.2. osallistui noin 80 henkeä. Partioparaatiin Helsingissä 23.4. osallistui 42 samoojaa.
Johtajien Nahkalilja-kävely saapasteltiin 10.6., jolloin oli mahdollista kävellä 40, 50 ja 60 kilometriä. Elli ja Mikko kävelivät nämä kaikki kolme matkaa kolmena perättäisenä päivänä aloittaen jo 8.6.
Sudenpentujen yhteinen päivä Mowgli pidettiin 14.10. Kammilla. Tapahtumaan osallistui 36 sudaria ja 10 järjestäjää.
Itsenäisyyspäivän soihtukulkue järjestettiin Nummella; kulkueessa Niilonpirtiltä Nummen kirkkoon oli mukana n. 140 henkeä. Kirkossa antoi lupauksensa 17 vartiolaista, ja juhlaan Nummen seurakuntatalolla osallistui n. 110 henkeä.
Jouluaattona järjestettyyn perinteiseen kynttilänkantoon Nummen kirkossa osallistui n. 40 partiolaista.
Retket ja leirit
Sudenpentujen talvileiri Jättis järjestettiin Jättölän kylätalolla 18.-20.2. välisenä aikana. Leirille osallistui 38 sudenpentua ja 20 aikuista. Leirin johtajana toimi Pauli Korhonen.
Vartiolaiset osallistuivat Uudenmaan partiopiirin järjestämään talvileiriin -06°, joka järjestettiin Evolla 20-24.2. Mukana oli 27 Samoojaa . Savunjohtajina toimivat Elli ja Silli, savusampona Mikko ja Leila, savukisällinä Eelis.
Vartiolaisten ja vaeltajien pyöräretki Suvesöit 2006 Hiidenmaalle ja Saarenmaalle järjestettiin1.-9.8. Matkanjohtajina toimivat Silli ja Ronja. Retkelle osallistui 25 vartiolaista, 3 vaeltajaa ja 5 johtajaa.
Sudenpentujen kesäleiri Solmu 2006 pidettiin 1.- 4.7. Rausjärvellä. Sudenpentuja leirillä oli 51, järjestäjiä noin 40. Leirin johtajana toimi Pauli Korhonen.
Vaeltajien Karhunkierrokselle Kuusamossa 21-28.7. osallistui 7 vaeltajaa johtajinaan Elli ja Laura.
Lippukunnassa retki- ja leiriyöpymisiä kertyi yhteensä1280.
Kilpailutoiminta
Ahma –vartio osallistui Krasa 2006 piirin talvikisoihin.
Nummen Samoojien joukkue Silli, Mikko, Torsti sekä Samuli Mäntynen (Kyypartiosta) osallistuivat Umpihankihiihdon MM-kisoihin 11.-12.2. Pudasjärvellä. Sijoitus 36 joukkuesarjassa, jossa matkaan lähteneitä joukkueita 87 ja maaliin päässeitä 73.
Leon lenkki ja Hilkan kilpa-kilpailuun 20.-21.5. Tampereella osallistuivat Vahverot (Pauli, Tiitu ja Silli) sekä Anakonda-vartio, jossa mukana 4 samoojaa.
Syysvaellus eli lippukunnan oma, vartioiden välinen partiotaitokilpailu pidettiin 29.9.-1.10. Leppäkorvessa. Kilpailun A-sarjaan osallistui 7 vartiota ja B-sarjaan 4 vartiota. A-sarjan voitti Lumikko-vartio, vaeltajien ja muiden ryhmien B-sarjan Vahverot.
Varainhankinta
Lippukunta ei ole kerännyt omaa jäsenmaksua, mutta edellyttää Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi.
Jätepaperia kerättiin koko vuoden Nummen kirkonmäellä sijaitsevaan autotalliin. Neljät lastaustalkoot tuottivat yhteensä 38,5 tonnia paperia.
Partiolaisten adventtikalentereita myytiin 801 kappaletta.
Aurauskeppitalkoita järjestettiin yhteensä 3 kertaa. Talkoissa oli mukana 33 talkoolaista ja keppejä saatiin kasaan 3525. Lisäksi Vesikkalalta ja Aarniolta saatiin yhteensä 550 aurauskeppiä.
Kammilla järjestettiin maaliskuussa Lindströmin asiakkaille ulkoilupäivä.
Yhteistyössä Nummen Lions Clubin kanssa järjestettiin maaliskuussa Kammilla ulkoilupäivä Turku Energian johtoryhmälle.
Joulumyyjäiset järjestettiin perinteiseen tapaan Nummen nuorisotalolla 17.12. Niitä edelsi havuseppeletalkoot 16.12., joihin osallistui 5 samoojaa. Joulumyyjäisissä avattiin myös ”Lahjoita hirsi partiokämppään” –keräys, jolla kerätään varoja Rausjärven partiokämpän rakentamisen rahoittamiseksi.
Lippukunnan vaeltajat ja laumanjohtajat ovat vastanneet kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista siten, että vaeltajat ovat hoitaneet Nummen puolen liputukset ja laumanjohtajat Pusulan puolen liputukset. Liputuksia on ollut yhteensä 11 sekä Nummella että Pusulassa.
Lisäksi mainittakoon, että Nummi-Pusulan kunta sekä Nummi-Pusulan seurakuntayhtymä ovat toimineet merkittävinä talouden toiminnallisina tukina.
Koulutustoiminta
Sudenpentulaumat suorittivat ohjelman mukaisia Pikku Hukka- (19 kpl), Hukka- (28 kpl) ja Susi-vaiheita (10 kpl) sekä taitomerkkejä (91 kpl).
LJ -neuvosto kokoontui 5 kertaa. Akelana on toiminut Pauli Korhonen.
Vartiot suorittivat Suomen Partiolaisten ohjelman mukaisia III-, II- ja I-luokkia sekä niihin liittyviä taitomerkkejä. I-luokan riihitys järjestettiin 24.-26.3., mukana oli 4 riihittäjää. II- ja III-luokan riihityksessä 6.-7.5. Lintukiiman maastossa suoritti 5 vartiolaista II-luokan ja 34 vartiolaista III-luokan.
Vartiolaiset suorittivat yhteensä 139 taitomerkkisuoritusta.
Vartionjohtajaneuvosto kokoontui 9 kertaa. Sampona on toiminut Elli Hovi.
Suunnistuskurssi Keräkankareella järjestettiin 29.-30.4. Kouluttajana toimi Susanna Engbom ja osallistujia 41+6.
Vartionjohtajien peruskurssi järjestettiin 14.-15.10 Rausjärvellä. Kurssilla oli 19 kurssilaista, joista 4 Sammatin Solmusta ja 7 kouluttajaa. Kurssin retkiosa oli 3.-5.11. Sitarlassa.
PJ -peruskurssin jälkitehtävän suorittivat loppuun Aino Vaittinen ja Mikko Norja . Pj –peruskurssin suoritti Elli Hovi.
Aino Vaittinen osallistui Piirin järjestämälle valtermannikurssille.
Partiojohtajien jatkokurssin seminaari ja leiriosan suoritti Rauni Kanerva.
Partiojohtajien jatkokurssin jälkitehtävän suoritti valmiiksi Niko Mikkola josta osoitukseksi hänelle luovutettin kogi tunnukset syysvaelluksen iltanuotiolla.
Lippukunnan omat johtajapäivät pidettiin 11.-12.11. Siikjärven leirikeskuksessa Somerniemellä. Päiville osallistui kaikkiaan 23 henkilöä.
Päätöksenteko
Vuosikokous pidettiin 5.2. kololla. Mukana 22 osallistujaa.
Johtajaneuvosto kokoontui 9 kertaa.
Lippukunnanjohtajana on toiminut Ahti Norja, lippukunnanjohtajan apulaisena Rauni Kanerva, sihteerinä Sanna Lindholm ja taloudenhoitajana Pertti Puhakainen.
Vanhempainneuvoston kokoon kutsujana on toiminut Pertti Puhakainen.
Vanhempainneuvosto on kokoontunut vuoden aikana yhden kerran.
Palkattuja työntekijöitä ei lippukunnalla ole.
Tiedotus, toimitilat
Lippukunnan tiedotus on hoidettu partiolaisten itse pitämällä partiopalstalla Ykkössanomissa, jossa on ollut noin kerran kuussa jokin partiolaisten juttu ja info-osa. Lisäksi päätapahtumista ja leireistä on jaettu lippukuntatiedotteita. Myös lippukunnan omat internet-sivut ovat olleet hyvänä tiedotusväylänä. Niitä on hoitanut Pauli Korhonen.
Kokoontumisia on ollut omalla kololla Nummen nuorisotalolla ja Pusulan partiovintillä. Korppien kämppä ja Kammi ovat olleet käytössä retkillä; lisäksi on retkeilty maastossa.
Muu toiminta
Kammille rakennettiin talkoilla kesäkuun aikana laavu.
Rausjärven kämppäprojektissa siirryttiin toteutusvaiheeseen lupa-asioiden ratkettua. Syksyn aikana järjestettiin useita talkoita, joihin osallistui yhteensä 120 henkilöä. Talkoiden aikana tehtiin tieura valmiiksi, raivattiin tulevan kämpän ympäristöä sekä rakennettiin kompostikäymälä ja aitta/varastorakennus lähes valmiiksi.
Ansioituneille Samoojille myönnettiin vuoden aikana seuraavia ansiomerkkejä:
Collanin solki: Juhani Kirma Louhisuden solki: Annika Setälä ja Pekka Norja Piirin pronssinen ansiomerkki: Pertti Puhakainen
SisuSamoojana palkittiin Marika Aarnio. II-luokan Mannerheim soljet luovutettin Elli Hoville ja Laura Aarniolle.
Nummen Samoojat on lisäksi osallistunut Uudenmaan partiopiirin kevät- ja syyskokouksiin sekä lippukuntaryhmän tapaamisiin.
Toimintakertomus vuodelta 2008
Ikäkausitoiminnot
Lippukunnassa toimi vuoden aikana 6 tyttövartiota: Ahma (vj Miia Leskinen) kevät, Lumikko (vj Anni Norja), Peura (vj Jenni Liiberg kevät ja Ea Hakala syksy), Saukko (vj Maija Rautanen kevät ja Aino Korhonen syksy), Sopuli (vj Eerika Heininen) ja Norppa (vj Essi Nurmi kevät ja Kaisa Artismaa syksy). Poikavartioita oli toiminnassa 3: Karhu (vj Kalle Saukkolin), Ilves (vj Oskari Korhonen kevät ja Tuomas Kirma syksy) ja Susi (vj Jyrki Jussila kevät ).
Vartiot pitivät vuoden aikana yhteensä 211 kokousta, joissa oli keskimäärin 6.32 osallistujaa / kokous. Päiväretkiä 1 ja yöretkiä 25, mukana retkillä oli keskimäärin 5,48 osallistujaa. VJ-special vartionjohtajille pidettin 5.6. Linnanmäellä. Vaeltajaryhmä Kotka (vj Pekka Norja) kokoontui 13 kertaa, joista yksi oli yöretki.
Sudenpentulaumoja toimi vuoden aikana neljä: Joutsenet (lj:t Tuija Oksanen ja Pauli Korhonen) kevätkauden, syksyllä sen sudenpennut siirtyivät vartioihin. Ampiaiset (lj:t Tiina Leskinen ja Sanna Lindholm), Oravat (lj:t Sisko Norja-Heiskanen ja Markus Solala) ja Kärpät (lj:t Satu Karppanen ja Juhani Kirma).
Laumailtoja sudenpennuilla oli yhteensä 57. Keskimäärin osallistujia laumailloissa oli 13.2. Päiväretkiä laumoilla oli 6 ja yöretkiä 10, joilla osallistujia keskimäärin 11.9. Sudenpentujen lupauksenantoretkellä Paimentenkirkolla 19.4. antoi lupauksensa 34 uutta sudenpentua, lasten vanhempia retkellä mukana oli 35.
Lippukunnan kokonaisjäsenmäärä oli kertomusvuoden lopussa 169.
Lippukunnan päivätilaisuudet
Itsenäisyyspäivän soihtukulkue järjestettiin Nummella; kulkueessa Niilonpirtiltä Nummen kirkkoon oli mukana n. 110 henkeä. Kirkossa antoi lupauksensa 16 vartiolaista, ja juhlaan Nummen seurakuntatalolla osallistui n. 80 henkeä.
Jouluaattona järjestettyyn perinteiseen kynttilänkantoon Nummen kirkossa osallistui n. 30 partiolaista. Nummi-Pusulan kesäkauden avajaispäivään osallistuttiin järjestämällä melontapiste paattikallion rannassa. Joulupolun järjestelyihin osallistuttiin Nummella. Veteraanipäivänä partiolaisista oli lippuvartiot kirkossa ja sankarihaudalla.
Retket ja leirit
Lippukunnan talvileiri Nunnuka Nunnuka 08 järjestettiin sudenpennuille Rausjärven leirikeskuksessa 16.2 -18.2. välisenä aikana, leirin vahvuus oli 26 henkeä, johtajana Tuija Oksanen. Vartiolaiset leireilivät Rasalla 16.2 -19.2. 22 vartiolaisen ja 4 johtajan voimin johtajana Essi Nurmi. Uudenmaan partiopiirin KOHINA-piirileirille osallistui kaikkiaan 114 samoojaa: Sudenpennut 42 olivat leirillä 24.7 -27.7. Vartiolaiset 32 ja vaeltajat 4 olivat leirillä 24.7 -31.7. Työ- ja johtajatehtävissä oli 32 aikuista ja vaeltajaa ja 4 lasta. Nummen Samoojien RYSÄ-savun johtajana toimi Annika Setälä.
Lippukunnassa retki- ja leiriyöpymisiä kertyi yhteensä 1150.
Kilpailutoiminta
Nummen Samoojien joukkue Silli, Juhani sekä Samuli Mäntynen (Kyypartiosta) osallistuivat Umpihankihiihdon MM-kisoihin 8-10.2. Pudasjärvellä. Joukkueen sijoitus oli noin 46.
Sudenpentukisoihin 26.4. Keravalla osallistui kolme pentuetta: Joutsen I sijoittui 4:nneksi, Joutsen II 7:nneksi ja Oravat 8:nneksi.
Leon lenkki ja Hilkan kilpa -kilpailuun 17.5 -18.5. Kangasalla osallistuivat Vahverot (Pauli, Juhani ja Olli) sijoittuen sijalle 19. Erävaelluksen SM- kisoihin Sodankylässä osallistuivat Juhani ja Markus.
Piirin syyskisoihin 6.-7.9. osallistuivat Niko, Eelis ja Pekka.
Syysvaellus eli lippukunnan oma, vartioiden välinen partiotaitokilpailu pidettiin 26.9 -28.9. Kettulan maastossa. Kilpailun A-sarjaan osallistui 3 vartiota ja B-sarjaan 7 vartiota. A-sarjan voitti Saukot, vaeltajien ja muiden ryhmien B-sarjan Metsot. Kilpailun järjestäjinä toimivat Mikko ja Elli.
Varainhankinta
Lippukunta ei ole kerännyt omaa jäsenmaksua, mutta edellyttää Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi.
Jätepaperia kerättiin koko vuoden Nummen kirkonmäellä sijaitsevaan autotalliin. Neljät lastaustalkoot tuottivat yhteensä 50 tonnia paperia.
Partiolaisten adventtikalentereita myytiin 980 kappaletta, mikä oli Samoojien uusi myyntiennätys. Paras myyjä vartiolaisista oli Kerttu Mäenpää 30 kpl. Sudenpennuista eniten myi Pinja Vuorela 35 kpl.
Joulumyyjäiset järjestettiin perinteiseen tapaan Nummen nuorisotalolla 14.12. Niitä edelsi havuseppeletalkoot 13.12., joihin osallistui 8 henkilöä. Joulumyyjäisten tuotto oli noin 1040 €.
Lippukunnan vaeltajat ja laumanjohtajat ovat vastanneet kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista siten, että vaeltajat ovat hoitaneet Nummen puolen liputukset ja laumanjohtajat Pusulan puolen liputukset. Liputuksia on ollut yhteensä 9 sekä Nummella että Pusulassa.
Sillin ( Ahti Norja ) täyttäessä pyöreitä vuosia hän toivoi kukkasten sijasta kukkaisrahat lahjoituksena Nummen Samoojille. Kukkasrahaa kertyikin 97 lahjoituksesta 3880 €.
Lisäksi mainittakoon, että Nummi-Pusulan kunta sekä Nummi-Pusulan seurakuntayhtymä ovat toimineet merkittävinä talouden toiminnallisina tukina.
Koulutustoiminta
Sudenpentulaumat suorittivat ohjelman mukaisia Pikku Hukka- (26 kpl), Hukka- (6 kpl) ja Susi-vaiheita (17 kpl) sekä taitomerkkejä (42 kpl).
LJ -neuvosto kokoontui 8 kertaa. Akelana on toiminut Pauli Korhonen.
Vartiot suorittivat Suomen Partiolaisten ohjelman mukaisia III-, II- ja I-luokkia sekä niihin liittyviä taitomerkkejä. III-luokan riihityksessä osallistujia oli 17 riihittäjää. II- luokan riihityksessä puolistaan 11 vartiolaista. I-luokan riihittäjiä oli 4.
Vartiolaiset suorittivat yhteensä 93 taitomerkkisuoritusta.
Vartionjohtajaneuvosto kokoontui 8 kertaa. Sampona toimi kevään ajan Annika Setälä ja syksyllä Essi Nurmi.
VJ-kurssi osa järjestettiin 19.1 -20.1. kololla, jolle osallistui 12 henkilöä. VJ – kurssin retkiosa järjestettiin Sitarlassa 15.3 -16.3.. Kurssille osallistui 10 henkilöä.
Suunnistuskurssi Keräkankareella 26.4 -27.4. Vahvuus 22 osallistujaa. Kouluttajina olivat Niko ja Silli.
Markus osallistui syyskuun alussa Akela-kurssille. Maija, Niko ja Essi osallistuivat marraskuussa piirin järjestämän Mega-kurssin Luotsi-osioon. PJ-peruskurssille osallistui keväällä Annika Setälä ja syksyllä Eelis Norja.
Lippukunnan omat johtajapäivät pidettiin 15.11 -16.11. Pusulassa. Päiville osallistui kaikkiaan 21 henkilöä.
Päätöksenteko
Vuosikokous pidettiin 27.1. kololla. Mukana 21 osallistujaa.
Johtajaneuvosto kokoontui 6 kertaa.
Lippukunnanjohtajana on toiminut Ahti Norja, lippukunnanjohtajan apulaisena Elli Hovi, sihteerinä Sanna Lindholm ja taloudenhoitajana Pertti Puhakainen.
Vanhempainneuvoston kokoon kutsujana on toiminut Pertti Puhakainen.
Palkattuja työntekijöitä ei lippukunnalla ole.
Tiedotus, toimitilat
Lippukunnan tiedotus on hoidettu partiolaisten itse pitämällä partiopalstalla Ykkössanomissa, jossa on ollut noin kerran kuussa jokin partiolaisten juttu ja info-osa. Lisäksi päätapahtumista ja leireistä on jaettu lippukuntatiedotteita. Myös lippukunnan omat internet-sivut ovat olleet hyvänä tiedotusväylänä. Niitä on hoitanut Pauli Korhonen.
Vartiot ja laumat kokoontuvat kololla Nummen nuorisotalolla ja Pusulan Seurakuntatalolla. Korppien kämppä, Kammi ja Rasa ovat olleet käytössä retkillä; lisäksi on retkeilty maastossa.
Partiokämppä RASA
Rasalle tehtiin kaivo ja lipputanko. Lisäksi parannettiin tietä sekä tehtiin muita viimeistelyjä, mm. turvakehikot takan ja kamiinan ympärille.
Muu toiminta
Ansioituneille Samoojille myönnettiin vuoden aikana seuraavia ansiomerkkejä: Collanin solki: Sanna Lindholm Louhisuden solki: Kalle Saukkolin II luokan Mannerheimsolki: Eelis Norja Piirin kultainen ansiomerkki: Ahti Norja
Nummen Samoojat on lisäksi osallistunut Uudenmaan partiopiirin lippukuntaryhmän aluetapaamisiin.
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2009
Ikäkausitoiminnat
Lippukunnassa toimi vuoden aikana viisi sudenpentulaumaa:
Ampiaiset (lj:t Tiina Leskinen ja Sanna Lindholm) kevätkauden, syksyllä sen sudenpennut siirtyivät seikkailijoihin.
Oravat (lj:t Sisko Heiskanen, Markus Solala ja Hannele Solala), Kärpät (lj:t Satu Karppanen ja Juhani Kirma), Ketut (lj:t Tuija Oksanen ja Pauli Korhonen) ja Sisiliskot ( lj:Jaana Tahvanainen;keväällä, Astra Kanervo ja Kati Suontaka;syksyllä).
Laumailtoja sudenpennuilla oli yhteensä 84. Keskimäärin osallistuja laumailloissa oli 10,1. Päiväretkiä laumoilla oli 5 ja yöretkiä 8, joilla osallistujia oli keskimäärin 10,8.
Sudenpentujen lupauksenantoretkellä Paimentenkirkolla 18.4 antoi lupauksensa 31 uutta sudenpentua, aikuisia oli retkellä mukana 30.
Sudenpentulaumoista kaksi (Ketut Ja Sisiliskot) suorittivat uuden ohjelman mukaista toimintaa.
Seikkailijajoukkue Haukat aloitti toimintansa syksyllä Niko Mikkolan johdolla. Kokouksia ryhmällä oli 6 ja yöretkiä 1. Joukkueessa oli kaksi jäsentä.
Lippukunnassa toimi vuoden aikana viisi tyttövartiota:
Sopuli (vj Eerika Heininen); kevät, Lumikko (vj Anni Norja), Peura (vj Ea Hakala), Saukko (vj Aino Korhonen) ja Norppa (vj Kaisa Artismaa).
Poikavartioita oli toiminnassa kaksi:
Karhu (vj Antti Heiskanen;kevät ja Henri Kangasniemi;syksy) ja Ilves (vj Tuomas Kirma).
Vartiot pitivät vuoden aikana yhteensä 158 kokousta, joissa oli keskimäärin 4,8 osallistujaa/kokous. Päiväretkiä vartiot tekivät 5 ja yöretkiä 23, joissa mukana oli keskimäärin 4,6 osallistujaa.
Vaeltajaryhmä Kotka (vj Pekka Norja) kokoontui 11 kertaa, joissa oli keskimäärin 4 osallistujaa. Vaeltajat tekivät yhden yöretken, jossa oli mukana 7 osallistujaa.
Lippukunnan kokonaisjäsenmäärä oli kertomusvuoden lopussa 179.
Lippukunnan päivätilaisuudet
Talvirieha pidettiin 1.3 Sitarlassa ja mukana oli n. 70 ulkoilijaa.
VJ-spesial järjestettiin 26.5 ja kohteena oli Linnanmäki. Mukana oli 12 Samoojaa.
Samoojat osallistui Nummi-Pusula päivään 13.6 järjestämällä luontopolun ja lettujen paiston.
Itsenäisyyspäivän soihtukulkue järjestettiin Pusulassa. Kirkossa antoi partiolupauksen 3 partiolaista. Joulujuhla pidettiin Pusulan seurakuntatalolla, jossa oli n. 80 henkeä.
Jouluaattona järjestettiin kynttilänkanto sankarihaudoille sekä Nummella että Pusulassa.
Retket ja leirit
Sudenpentujen talvileiri pidettiin Rausjärvellä 14. – 16.2 johtajana Markus Solala. Sudenpentuja oli mukana 21 ja aikuisia10.
Vartiolaisten talvileiri pidettiin Leppäkorven metsästysmajan maastossa ja osallistujia oli mukana 22 ja 8 järjestäjää. Johtajina toimivat Essi Nurmi ja Mikko Norja.
Vartiolaisten ja vaeltajien vuoden päätapahtuma oli Pohjoinen ulottuvuus – bussimatka 26.6 – 3.7, johon osallistui 30 nuorta ja kuusi aikuista.
Sudenpentuleiri Afrikan Tähti pidettiin Iloitussa 1. – 4.8. Mukana oli 51 sudenpentua ja n. 33 aikuista. Leirin johtajana toimi Satu Karppanen.
Vartiolaisille pidettiin syyskauden avausleiri 22. – 23.8 Leppäkorvessa. Leirille osallistui n. 16 vartiolaista ja järjestäjää.
Vartionjohtajien viikonloppuretki 18. – 19.12 pidettiin Rasalla. Mukana oli 7 johtajaa.
Kilpailutoiminta
Umpihankihiihdon MM-kisoihin Pudasjärvellä 7. – 8.2 Nummen Samoojat osallistuivat joukkueella Juhani Kirma, Mikko Norja, Ahti Norja ja Samuli Mäntynen(Kyypartiosta). Sijoitus oli 25.
Samoojista osallistui Piirin järjestämälle sudenpentu/seikkailijakisoihin 4.4 Vihdissä kolme joukkuetta. Joukkueet sijoittuvat kaikki kuuden parhaan joukkoon.
Partiotaitokisoihin 5. – 6.9 Samoojista osallistui kolmen hengen joukkue harmaaseen sarjaan.
Lippukunnan oma partiotaitokilpailu Pepen polku- syysvaellus pidettiin 25. – 27.9 Keräkankareen maastossa. Kilpailun A-sarjaan osallistui viisi vartiota ja B-sarjaan kolme vartiota. A-sarjan voitti Lumikot ja B-sarjan Mokamasters. Kilpailun johtajana toimi Pertti Puhakainen.
Varainhankinta
Lippukunta ei kerännyt vuonna 2009 omaa jäsenmaksua, mutta edellyttää jäseniltään Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksetuksi.
Jätepaperia kerättiin koko vuoden Nummella sijaitsevaan kunnan autotalliin.
Partiolaisten adventtikalentereita myytiin 852 kappaletta. Paras myyjä vartiolaisista oli Lauri Heiskanen (40) ja sudenpennuista Aleksi Saajakari (23).
Joulumyyjäiset järjestettiin Nummen nuorisotalolla 13.12. Niitä edelsivät havuseppeletalkoot 12.12, joihin osallistui viisi henkilöä. Joulumyyjäisten tuotto oli n. 580€.
Lippukunnan laumanjohtajat ja vaeltajat ovat vastanneen Nummi-Pusulan kunnan viikonloppu- ja pyhäpäivien liputuksista. Laumanjohtajat ovat liputtaneet Pusulassa ja vaeltajat Nummella. Liputuksia on ollut 9 sekä Nummella että Pusulassa.
Nummi-Pusulan kunta ja Nummi-Pusulan seurakuntayhtymä ovat toimineet merkittävinä talouden toiminnallisina tukina.
Koulutustoiminta
Sudenpentulaumat suorittivat ohjelman mukaisia Pikku Hukka-(4kpl), Hukka-(17) ja Susi vaiheita(10) ja uuden ohjelman mukaisia jälkiä 8 kpl.
Laumanjohtajaneuvosto kokoontui 8 kertaa. Akelana/ikäkausivastaavana on toiminut Pauli Korhonen.
Vartiot suorittivat Suomen Partiolaisten ohjelman mukaisia III- ja II-luokkia sekä niihin liittyviä taitomerkkejä (85 kpl).
Vartionjohtajaneuvosto kokoontui 7 kertaa. Sampona toimi Essi Nurmi.
Ensiapu I – kurssi järjestettiin 17. – 18.1 Kololla. Kouluttajana toimi Mari Kaihovaara-Huhta ja osallistujia oli 32.
Suunnistuskurssi järjestettiin 18. – 19.4 Keräkankareella. Kurssilaisia oli 14 ja 10 avustavaa henkilöä. Vetäjinä toimivat Niko Mikkola ja Essi Nurmi.
II- ja III- luokan riihitys pidettiin 2. – 3.5. Riihityksessä oli mukana 26 (10+16) riihittäjää ja 15 rastimiestä. Mikko Norjan toimiessa johtajana.
Sudenpentujen kesäleirin yhteydessä pidettiin uusille leirilauman vetäjille Tervetuloa partioon – kurssi. Mukana oli n. 10 aikuista.
VJ-kurssin teoriaosa järjestettiin 5. – 6.9 Iloitussa ja osallistujia oli 12. Retkiosa järjestettiin 17. – 18.10 Kirkkosaaressa, jossa osallistujia oli 10.
Pauli Korhonen suoritti Ko-Gi-kurssin kesän ja syksyn aikana.
Kati Suontaka osallistui Akela-kurssille marraskuussa.
Essi Nurmi osallistui partionjohtaja-peruskurssille keväällä. Kalle Saukkolin ja Oskari Korhonen syksyllä.
Lippukunnan omat johtajapäivät pidettiin 21. – 22.11 Liesjärvellä. Päiville osallistui 20 henkilöä.
Päätöksenteko
Vuosikokous pidettiin 1.2.2009 kololla. Mukana 15 osallistujaa.
Johtajaneuvosto kokoontui 8 kertaa.
Lippukunnan johtajana on toiminut Ahti Norja, apulaislippukunnanjohtajana Niko Mikkola, sihteerinä Tuija Oksanen ja taloudenhoitajana Pertti Puhakainen.
Vanhempainneuvoston kokoon kutsujana on toiminut Niko Mikkola.
Palkattuja työntekijöitä lippukunnalla ei ole.
Tiedotus ja toimitilat
Lippukunnan tiedotus on hoidettu partiolaisten itse pitämällä partiopalstalla Ykkössanomissa, jossa on ollut vuoden aikana useampia juttuja partiotapahtumista ja info-osa. Myös internetissä on Nummen Samoojien oma kotisivu, joita on päivittänyt Pauli Korhonen.
Lisäksi päätapahtumista ja leireistä on jaettu lippukuntatiedotteita.
Laumat ja vartiot kokoontuivat kololla Nummen nuorisotalolla, Pusulan seurakuntatalolla ja Pusulan kivikoululla. Rasa, Korppien kämppä ja Kammi ovat olleet ahkerassa käytössä retkillä. Myös maastossa on retkeilty.
Muu toiminta
Ansioituneille Samoojille myönnettiin vuoden aikana seuraavia ansiomerkkejä:Piirin hopeinen ansiomerkki: Pauli Korhonen, Piirin pronssinen ansiomerkki: Tuija Oksanen, Louhisuden solki: Anni Norja, Ea Hakala ja Tuomas Kirma
Nummen Samoojat on lisäksi osallistunut Uudenmaan partiopiirin lippukuntaryhmän aluetapaamisiin.