Lippukunnan partio toiminta jää tauolle tästä päivä12.3 aina 15.4 asti. Kaikki kokoukset, retket, kurssit on peruttu.
Pyrimme toimilla ennaltaehkäisemään viruksen leviämistä.
Suomen Partioleiset tiedottaa 12.3.2020.Lue selaimessa |
Partiotoiminta toistaiseksi tauolle koronaviruksen takia. Korona-virus leviää ympäri maailmaa ja WHO on julistanut koronaviruksen pandemiaksi. Myös Suomessa viranomaiset suosittelevat nyt välttämään kokoontumisia ja harrastustoimintaa viruksen leviämisen ehkäisemiksi. Lisäksi partion maailmanjärjestö World Organization of the Scout Movement – WOSM on antanut vahvan suosituksen asettaa terveys ja turvallisuus etusijalle kaikessa partiotoiminnassa. Suomen Partiolaiset suosittelee vahvasti: *Partion viikoittaiset tapaamiset perutaan sekä retket siirretään tai perutaan ainakin 15.4. asti. *Myös kaikki partiopiirien ja keskusjärjestön tapahtumat ja koulutukset siirretään tai perutaan tai järjestetään mahdollisuuksien mukaan virtuaalisesti. *Vapaaehtoisten kokoukset järjestetään ensisijassa virtuaalisesti. *Isot yli 500 hengen tapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka valtioneuvoston määräyksen mukaisesti. Kannustamme keksimään luovia tapoja jatkaa partiotoimintaa tauon aikana virtuaalisesti. Tilanteen kehittymistä seurataan aktiivisesti ja tiedotamme jatkosta sen perusteella. Partiotoimistojen fyysinen asiakaspalvelu on kiinni ainakin maaliskuun ajan. Muuten asiakaspalvelu jatkuu normaalisti puhelimitse ja sähköpostilla. Partion arvojen keskiössä on jäsenten turvallisuudesta huolehtiminen sekä aktiivinen rooli yhteiskunnassa. Myös partion maailmanjärjestö WOSM on ottanut vahvasti kantaa tämän puolesta. ”Jos suinkin mahdollista, suosittelemme vahvasti partiokokousten siirtämistä virtuaalisiksi tai perumista ryhmätapaamisten ja matkustamisen välttämiseksi. Partiossa priorisoimme aina jäsenten terveyden, turvallisuuden sekä hyvinvoinnin. Ymmärrämme, että partiotapahtumien ja tapaamisten peruminen aiheuttaa pettymyksiä, mutta elämme hyvin poikkeuksellisia aikoja. Meille partiossa ensisijaisen tärkeää on huolehtia lasten ja nuorten, vapaaehtoistemme sekä työntekijöidemme terveydestä”, WOSM kirjoittaa tiedotteessaan. Rajoituksista huolimatta ei ole mitään syytä minkäänlaiseen paniikkiin, vaan järkevään toimintaan. Pyrimme toimilla ennaltaehkäisemään viruksen leviämistä. Tiedotamme tänään koko jäsenistöä ja huoltajia asiasta.Piirikohtaiset ohjeet tulossaPiirikohtaiset ohjeet esim. käytännön asioista kursseihin ja kämppiin liittyen saat ensi viikon alussa omasta piiristä. Mikäli sinulla on tarkempia kysymyksiä tilanteeseen liittyen, voit olla yhteydessä omaan piiritoimistoon. Lisää tietoa Koronaviruksesta THL:n sivulla |