Nummen Samoojien 39. Syysvaellus kisattiin Sitarlassa

Nummen Samoojien perinteinen partiotaitokilpailu kisattiin 28–30.9.2012. Sitarlassa. Tänä vuonna järjestäjänä toimivat Nummen Samoojien vaeltajat ja kilpailunjohtaja oli Mikko Norja.  B – ja C-sarjojen eli lippukunnan tarpoja ja samoajaikäisten sekä muiden seikkailuhenkisten kisa starttasi perjantai-iltana. Joukkueita saapui paikalle runsaasti. Kolme joukkuetta osallistui B-sarjaan ja kuusi joukkuetta osallistui C-sarjaan.

Joukkueet tekivät lähtötehtävänä Perinteisen kalavaa´an, jota heidän tuli kuljettaa mukanaan vaelluksella ja kalibroida se mittauskelpoiseksi yörastilla. Perjantain muut rastit olivat kasvien ja sienien tunnistus, sekä Ninja. Ninja rastilla yritettiin heittää cd-levyjä pystyyn halkaistuihin vesimeloneihin.  Yörastilla kilpailijat majoittuivat ja tekivät yörastitehtäviä. Yörastilla joukkueet saivat tehtäväkseen valmistaa kaalikääryleitä jonkin lisukkeen kanssa ja täytyy sanoa että kaalikääryleet onnistuivat upeasti myös sellaisilta joukkueilta, jotka eivät ikinä ennen olleet niitä tehneet. Yörastilla joukkueet saivat myös tehtäväkseen tehdä mallinmukaisen lepotuolin.

Lauantaiaamuna kisansa starttasi A-sarja eli lippukuntamme seikkailijaikäiset. Kyseiseen sarjaan osallistui yksi joukkue.  A-sarjan ensimmäinen rasti oli nimeltään heikot jäät. Kyseisellä rastilla joukkueen tehtävänä oli tunnistaa mahdollisia heikkojen jäiden kohtia annetusta kuvasta. Tällä välin B- ja C-sarja etsivät pistesuunnistuksen rasteja metsästä ennen päivän vaellukselle lähtöä. Lauantai oli pitkä ja rankka päivä kaikille joukkueille. Lauantain rasteilla tehtiin solmuja, testattiin lippukuntatietoutta, annettiin ensiapua, tunnistettiin logoja, eläimiä ja kaloja, tehtiin kananmunalle laskuvarjo, tehtiin ruokaa ja keksinaamailtiin. Ruokarastilla joukkueet saivat nostaa laatikosta lehtijuttujen otsikoita, jotka määräsivät heidän illalla esittämänsä näytelmän nimen. Päivän vaelluksen jälkeen oli vuorossa yörastilla pidettävä iltanuotio, jonne saapui myös kilpailijoiden tukijoukkoja tuomaan kuivia vaihtovaatteita ja mielialankohotus karkkeja. Iltanuotiolla saimme nähdä hienoja näytelmiä, joista arvovaltainen tuomaristo valitsi parhaimman esityksen. Parhaimman esityksen oli tehnyt joukkue nimeltä Trollit. Iltanuotion päätyttyä tukijoukot lähtivät kotiin, jonka jälkeen alkoi yörastilla taas tapahtua. Yörastilla oli tällä kertaa kaksi ruokatehtävää. Ensimmäisessä joukkueiden tuli valmistaa lihapyöryköitä tai jauhelihapihvejä perunamuusilla ja toinen tehtävä oli nimeltään: tänään on Mikon nimipäivä. Tässä tehtävässä joukkueet valmistivat kilpailunjohtajalle Mikko Norjalle nimipäivä leivonnaisia tai muita herkkuja.

Sunnuntaiaamuna joukkueet valmistivat aamupalakseen englantilaisen aamiaisen. Tämän jälkeen oli vuorossa pistesuunnistusta, jonka jälkeen lähdettiin Syysvaelluksen viimeiselle vaellustaipaleelle. Sunnuntain rasteilla testattiin lantion liikkuvuutta, perinteisten partiolaulujen osaamista, solmujen ja köytösten tekemistä, testaukseen joutuivat myös joukkueiden elvytystaidot. Viimeisellä rastilla joukkueiden tehtävänä oli tehdä päällä olevista vaatteista niin pitkä ketju, kuin mahdollista. Tällä rastilla yllettiin todella huimiin suorituksiin. Pisimmän vaateketjun teki joukkue nimeltä Pipelma ja heidän vaateketjulla oli mittaa 49 metriä. Viimeiseltä rastilta lähti kiritaival kohti maalia, joka sijaitsi Sitarlan Nimessä. Maalissa joukkueille oli tarjolla kahvia, teetä, kuumaa mehua sekä voileipiä ja mahdollisuus paistaa makkaraa.

Tulokset:

A-sarja: 1. Lepakot

B-sarja: 1. Pyyhepäivä, 2. Sienet ja 3. Ilvekset

C-sarja: 1. Pipelma, 2. Partiojyyrät, 3. Stupid Monkeys, 4.Gangnam style, 5. Iso kolmonen ja 6. Trollit

Jokaisen sarjan kolmelle parhaalle joukkueelle palkinnot jaetaan perinteisesti Nummen Samoojien joulujuhlassa 6.12.2012.

Koko kilpailun ajan joukkueet pääsivät myös suomentamaan tehtäväkäskyjä, jotka olivat kirjoitettu kontinkielellä. Kilpailuviikonloppu oli hieno, joskin erittäin sateinen. Suuri kiitos kaikille kilpailijoille, järjestäjille sekä erityiskiitos maanomistajille siitä että saimme järjestää kisan näin hyvässä maastossa.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa