Partioasut kuntoon – 40-vuotisjuhla lähestyy!

40-vuotisjuhla, joka pidetään sunnuntaina 28.4. Oinolan koululla, on kaikkien nykyisten ja entisten samoojien ja heidän perheidensä oma iso juhla! Partiolaiset pukeutuvat juhlaan partioasuun ja nyt on vielä hyvää aikaa etsiä vaatekaapista tarvittavat vermeet esille tai suhauttaa singerillä tarvittavat tamineet.

Partiolaisilla partiopaita ja sudenpennuilla tummansininen college-pusero muodostaa asun lähtökohdan. Paidan kaveriksi laitetaan siniset farkut (vaaleansiniset käyvät hienosti), tummansiniset housut tai tummansininen hame. Tarkennuksena todettakoon, että myös tytöt saavat pukeutua housuihin, ei ole siis tytöillä olemassa mitään hamepakkoa. Mikään ei tietysti estä poikia pukeutumasta vastaavasti hameeseen, mutta en usko, että siihen löytyy halukkaita… Alaosa on yksivärinen. Merkkien sijoitus kannattaa tarkistaa. Joskus näkee sellaisia partiopaitoja, joissa paikkakuntamerkki on ommeltuna kyynärvarren ja olkapään puoliväliin eli hieman alas lipsahtaneena. Paikkakuntatunnus Nummi-Pusula ommellaan heti olkasauman alapuolelle vasempaan hihaan. Muut merkit tulevat sitten kuvatussa järjestyksessä siitä alaspäin. Jos paikkakuntatunnuksesi on lipsahtanut hieman alas, ota ompeluvälineet esiin ja pistä merkit oikeille paikoilleen!

Ei kannata panikoida. Jos sinulla ei ole mitään vaaleansinistä, tummansinistä tai mustaa alaosaksi, sitten laitat muuta siistiä ja yksiväristä, mieluiten tummaa. Tärkeintä on, että kaikki tulevat juhlaan!!

Eli nyt siis vaatekaappia tutkimaan – jokainen ehtii saamaan juhla-asunsa hienosti kuntoon ennen hienoa juhlaamme. Ja viimeistään NYT ko. päivä kalenteriin.

Juhlallisin terveisin partiovasemmalla Annis

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.